Vanhempainyhdistys haluaa säilyttää Taalintehtaan koulun

9.6.2020 - Michael Nurmi

taalintehtaankoulu_artikel

Kamila Moustafa, Johanna Salokannel, Julius ja Jere Viitanen sekä Päivi Seppälä.

Koulun henkilökunta ja lasten vanhemmat kauhistuivat lukiessaan kunnan rakenneselvityksen vaihtoehdoista Taalintehtaan alakoululle. Koululle esitetään neljä vaihtoehtoa:  koulusta tulisi 0-4-luokkainen ja toiminta jatkuisi nykkyisissä tiloissa, luokat 0-4 siirrettäisiin ruotsinkieliseen Dalsbruks skolaan tai koulu liitettäisiin Kemiönsaaren keskuskouluun. Neljäntenä esitetään, että oppilaat nauttisivat lounaansa Dalsbruks skolanissa.

AKTIIVINEN vanhempainyhdistys kokoontui. Puheenjohtaja Julius Viitasen mukaan olisi voitu keskustella koulun ja yhdistyksen kanssa ennen kuin asiaa käsiteltiin sivistyslautakunnassa. Yhdistys olisi ehtinyt antaa lausunto. Hän kertoo koulun olevan monikulttuurinen; lapsia on eri kulttuureista ja heillä on eri äidinkielet, suomi, viro, arabia ja thai. Opettajat ja muu henkilökunta ovat uurastaneet, jotta kaikki toimisi. Ennusteiden mukaan oppilasmäärät eivät lähivuosina vähene.

Taalintehtaan koulu on kunnan ainoa koulu, jolle on myönnetty Vihreä lippu, joka on kestävän kehityksen ympäristösertifikaatti. Niin henkilökunta kuin myös oppilaat ovat ahkerasti työskennelleet lipun saamisen eteen. Koulu on myös valittu Vuoden kouluksi.

VANHEMPAINYHDISTYKSEN Johanna Salokanteleen mukaan koululla on oma identiteettinsä. Se uhkaa kadota, mikäli koulu suljetaan tai liitetään johonkin toiseen kouluun. Koulu on sympaattinen  ja lämmin yksikkö.

Hänen mukaansa ei ole kunnolla tutkittu, paljonko säästöä pienten koulujen sulkeminen saa aikaiseksi, eikä mitä se merkitsisi lasten hyvinvoinnille.

Päivi Seppälällä on koulussa kaksi lasta. Hän korostaa, ettei koulussa ole minkäänlaisia sisäilmaongelmia, kuten niin monissa muissa rakennuksissa.

- Koulumme on lisäksi  saaren toiseksi halvin. 

Kukaan vanhemmista ei usko, että lapsille olisi hyvä vaihtaa koulua neljännen luokan jälkeen. He saisivat uusia luokkatovereita ja opettajia, joutuisivat suurempiin luokkiin. Pian he sitten taas joutuisivat vaihtamaan uuteen kouluun yläasteelle siirtyessään. Syntyisi liian monta katkoa ja vaihtoa.

Kamila Moustafa on syyrialaislasten äiti. Hän kertoo lastensa viihtyvän tosi hyvin koulussaan. Heidät on otettu hyvin vastaan eivätkä he halua vaihtaa koulua. Tässä koulussa kaikki ovat ystäviä huolimatta kulttuuritaustasta.

KUNNASSA on paljon vapaa-ajan asukkaita jotka tänä keväänä ovat viettäneet paljon aikaa loma-asunnoissaan etätyötä tehden. Vanhempainyhdistys uskoo, että heidän joukossaan olisi mahdollisia sisäänmuuttajia. On hyvä, jos Taalintehtaalla toimii suomenkielinen peruskoulu. Trendinä on, että kaupunkilaiset mielellään asettuvat maaseudulle. Ratkaisevaa voi olla, että paikkakunnalta löytyy suomenkielinen koulu. Taalintehtaan myönteinen kaksikielisyysimagokin vahvistuu: kummallakin kieliryhmällä on oma vahva identiteettinsä.

Vanhempainyhdistys on käynnistänyt asukasaloitteen koulunsa säilyttämiseksi 0-6-kouluna nykyisessä kiinteistössään. Aloitteen voi allekirjoittaa netissä tai paperilla Taalintehtaan Räpylä shopissa.

Seppälä sanoo, että aktiivit mielellään tekevät yhteistyötä muiden koulujen kanssa vaikka oma koulu halutaan säilyttää. Vanhempainyhdistys haluaa nyt koululleen näkyvyyttä nostamalla esiin sen myönteisiä puolia.

 

Text & foto: Maria Manelius/IS

TK-artikel

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram