Tavara ja vaatelahjoituksille ei tarvetta Ukrainassa

3.3.2022 - annonsbladet

IMG_1367_artikel

Monica Hellberg ja Leena Fabiansson mukana auttamassa lipaskeräyksessä. Ihmiset ovat osallistuneet keräykseen todella hyvin ja kiitämme jo tässä vaiheessa kaikkia, kertoo Hellberg.

Punaisella Ristillä on tällä hetkellä käynnissä lipaskeräys. Se on paras tapa auttaa, rahalla pystytään auttamaan juuri siellä missä tarvitaan, Susanne Piekkala Kemiön Punaisesta Rististä kertoo. 

Keräys jatkuu 31.3 saakka. Piekkalan mukaan huomaa, että Ukrainan tilanne koskettaa kaikkia. Ihmiset osallistuvat mielellään ja haluavat auttaa, se näkyy selvästi. Kemiönsaarella keräys näkyy parhaiten viikonloppuisin.

Turunmaan piirin toiminnanjohtaja Punaisen Ristin Annalena Sjöblom mukaan materiaaliapu ei tällä hetkellä tavoita ukrainalaisia. Tilanne on se, että maat ottavat vasta pakolaisia vastaan eikä tavaralle ole tarvetta. 

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202209

Sotaa pakenevat ihmiset eivät saa kuljetettua tavaraa mukanaan. Punaisen Ristin tietojen mukaan yksityiset tavaralahjoitukset valitettavasti vain sekoittavat tilannetta. Sjöblomin mukaan Puolasta saadaan helposti kaikki tarvittava tällä hetkellä ja materiaalilahjoituksille ei ole tarvetta. Paras tapa auttaa on lahjoittaa rahaa, joko Punaisen Ristin tai muiden avustusjärjestöjen kautta. Rahallinen apu on helppo kohdistaa.  Ruokaa ja vaatteita odottaa valmiiksi pakattuna Puolassa, ne toimitetaan heti Ukrainaan tai Ukrainan rajalle, kun Ukrainan ilmoittaa avun tarpeesta. 

Nyt jäitä hattuun keräysten kanssa. Valitettavasti suurin osa tavaroista jää toimittamatta eikä säilytystiloja ole. Valitettavasti avustuskuormat jäävät pahimmassa tapauksessa kirjaimellisesti tien varteen.

Sjöblomin mukaan Suomen Punaisella Ristillä on valmiiksi pakattuja vaatteita kahdellesadalle tuhannelle ihmiselle varastossa Tampereella. Ne voidaan tarvittaessa toimittaa nopeasti alueelle, jos tarvetta on. Punaisen Ristin kautta pystyy myös ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, kun apua tarvitaan Suomessa Ukrainasta pakenevien ihmisten saapuessa. 

Teksti & kuva: Jerker Jokiniemi

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram