Syö ulkona Kemiönsaarella

Erik Lund, Sami Tallberg, Michael Nurmi ja Annika Jansson tapahtuman lanseeraustilaisuudessa. Sami Tallbergin kirjat löytyvät myynnissä suomeksi ja ruotsiksi ravintolassa.  

Kemiönsaarella järjestetään kahvila- ja ravintolakuukausi. Syö ulkona -kampanjan teemana on lähellä tuotettu ruoka. Tavoitteena on pidentää kahvila- ja ravintolasesonkia ja houkutella kävijöitä paikallisiin ravintoloihin.

Syö ulkona -kampanja järjestetään Kemiönsaarella 18. elokuuta – 17. syyskuuta. Kampanja lanseerattiin perjantaina 11. elokuuta Söderlångvikin tilalla, jossa oli paikalla parikymmentä osallistujaa. Kampanja järjestetään ensimmäistä kertaa.

Michael Nurmi, Förlags Ab Lindan Kustannus Oy:n toimitusjohtaja, on ideoinut ja toimii kampanjan projektikoordinaattorina. Kampanjan ideana on nostaa esiin ravintola-ala ja lähellä tuotettua ruokaa. Tavoitteena matkailukauden pidennys ja luoda uutta synergiaa ja yhteistyötä alalle. Kohderyhmä on paikalliset, vapaa-ajan asukkaat ja turistit. Tapahtuma on tarkoitus järjestetää myös ensi vuonna.

Söderlångvikin toimitusjohtajan Annika Janssonin lisäksi paikan päällä oli paikalle ehtineitä ravintoloitsijoita ja lähituottajia. Nämä olivat Terrassn, Road Café Yttis, Kulturhus Björkboda sekä Kimito Brewing ja Närboden. 

Jansson on toiminut Söderlångvikin uutena toimitusjohtajana keväästä lähtien. Hän on erittäin tyytyväinen Syö ulkona -kampanjan käynnistymiseen ja suhtautuu myönteisesti alan eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön. 

– Aikani täällä Söderlångvikissa on ylittänyt odotukseni positiivisesti. Koen, että ihmiset haluavat tulla tänne Söderlångvikiin ja Syö Ulkona -kampanja on hieno idea pidentää sesonkia ja houkutella lisää ihmisiä Kemiönsaarelle. 

Söderlågvik on avoinna 30. syyskuuta asti. Lanseerauksessa on mukana myös keittiömestari Sami Tallberg, joka on ravintoloitsija Ateljén Sami Tallberg x Söderlångvikin takana. Hän kertoo saaneensa hyvän vastaanoton.

Jonas Sahlberg Kimito Brewingista kertoo, että Kemiönsaaren kahvila- ja ravintolatarjontaan on panostettava niin paikallisten kuin kesä-asukkaidenkin suhteen.

– Toivon, että yhä useammat perheet haluavat nauttia ruoasta kahviloissa ja ravintoloissa. Myymme panimotuotteita moniin paikallisiin ruokapaikkoihin. Syö ulkona -kampanja on tervetullut.

Road Café Yttiksen ja Ravintola Merikruunun Taru Semberg on samalta mieltä kuin Sahlberg. Semberg kertoo, että ravintoloilla on vahva kiinnostus pidentää sesonkia, joka päättyy nyt pian koulujen syyslukukauden alkamisen jälkeen. 

– Tämä kampanja hyödyttää meitä. Meillä on vakinaisia lounasvieraita Merikruunussa, mutta toivomme, että useammat perheet haluavat vierailla meillä, molemmissa ravintoloissamme. 

Kampanjassa on mukana 22 kahvilaa ja ravintolaa sekä kaksi tuottajaa.

Kunta mukana

Elinkeinojohtaja Erik Lund edusti kampanjassa mukana olevaa Kemiönsaaren kuntaa. Kunta on hiljattain käynnistänyt Boost Kemiönsaaren. Se on työkalu, jonka avulla tuetaan aloitteita, jotka yleisesti edistävät yritoimintaa kunnassa ja kannustavat ratkaisukeskeiseen yhteistyöhön kunnan ja elinkeinoelämän sekä elinkeinoelämän toimijoiden kesken.

Syö ulkona on ensimmäinen hanke, jonka takana Boost Kemiönsaari on. Lund kertoo, että kunta haluaa tehdä tiivistä yhteistyötä Kemiönsaaren elinkeinoelämän kanssa.

– Näemme, että tämä kampanja kannustaa kahvila- ja ravintola-alan ratkaisukeskeiseen yhteistyöhön.

Leimajahti

Syö ulkona -kampanjassa käytetään leimakorttia. Osallistujat voivat noutaa leimakortit mistä tahansa kampanjaan osallistuvasta paikasta. Leiman saa kortiin kun olet tehnyt ostoksen.

Kahdeksan leimaa eri paikasta oikeuttaa arvontaan. Voittaa voi 50, 80 ta 100 euron lahjakortin (osallistuviin tapahtumapaikkoihin) ja tuotepalkintoja arvonnassa. Lisätietoa www.annonsbladet.fi tai ilmoituksessa tässä lehdessä.

Jokainen voi olla some-vaikuttaja

Jokainen voi myös olla osallistua sosiaalisen median kilpailuun. Osallistujia pyydetään tekemään päivitys Facebookissa tai Instagramissa ja merkitsemään päivityksen sijainti (yrityksen on oltava mukana Syö ulkona -kampanjassa). Joka viikko eniten tykkäyksiä ja jakoja kerännyt päivitys palkitaan 100 euron lahjakortill ja arvotaan kaksi 40 euron arvoista lahjakorttia. Lisätietoa www.annonsbladet.fi tai ilmoituksessa tässä lehdessä.

TEXT & FOTO/TEKSTI & KUVA: JOHN ILLMAN

Siikaa ja sauce Anderson. Annabelle-perunaa.
Michael Nurmi toivoo että ideoimansa "Syö Ulkona - paikallista Kemiönsaarella" pidentää turistisesonkia.
Annika Janssonin mielestä Syö ulkona -kampanja on loistava idea pidentää sesonkia ja houkutella lisää ihmisiä Kemiönsaarelle.
Taru Sembergin mielestä, Road Café Yttis ja Ravintola Merikruunu, Kemiönsaaren kahvila- ja ravintolakauden pidennys on hyvä asia.
Jonas Sahlberg uskoo, että tarvitaan voimakasta panostusta Kemiönsaaren kahviloiden ja ravintoloiden puolesta.
 
Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram