Okidoki – uusi some- & vaikuttajatoimisto

Okidoki teamet_MG_7963_artikel

Ida Gustafsson, Michael Nurmi, Claus Lindström, Wille Wilenius & Tom Holmberg.

Yhä useammat yritykset hyödyntävät markkinointistrategiassaan vaikuttajia. Influencerit ovat tehokas tapa lanseerata tuotteita ja palveluita määrätylle kohderyhmälle. Okidoki on ainoa influecertoimisto, joka on erikoistunut suomenruotsalaisiin vaikuttajiin. Pääpaino on ns. microinfluensereissä eli niissä, joilla on 1 000-4 000 seuraajaa somessa. Microinfluensserit ovat suuria somevaikuttajia uskottavampia ja aidompia. He soveltuvat etenkin määrätylle kohderyhmälle suuntautuviin kampanjoihin.

Okidokin kohderyhmänä ovat kotimaiset yritykset, jotka haluavat tavoittaa suomenruotsalaisia asiakkaita. Juuri nyt toimisto on ajankohtainen suomenruotsalaisten järjestöjen uusien kampanjoiden yhteydessä sekä osallistumisestaan Lokal1:in lanseeraukseen. Lisäksi monet Ruotsissa toimivat yritykset haluavat tavoittaa suomenruotsalaisia kohderyhmiä lanseeratessaan tuotteitaan tai palveluitaan Suomessa.

Meidän markkinarakomme on suomenruotsalaisten influencereiden ja suomenruotsalaisia tavoittelevien yritysten kanssa tehtävä yhteistyö, Okidokin creative producer Ida Gustafsson sanoo.

Okidoki työskentelee myös suomenkielisten tai kaksikielisten kampanjoiden sekä muiden some -mainoskampanjoiden eteen.

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202142

OKIDOKI AGENCY perustettiin elokuussa. Vaikuttajatoimistotoiminta alkoi pienimuotoisena jo 2019 Tom Holmbergin toimesta. Elokuussa perustettiin Okidoki Social Relations Agency Ab, jossa Förlags Ab Lindan Kustannus Oy (Lindan Group) on osakkaana. Lindan Group toimii paikallisesti etenkin Kemiönsaarella Ilmoituslehden kautta, mutta toimii myös Loviisan ja Ahvenanmaan välisellä rannikkoalueella ilmaisjakelulehti City & Archipelag Newsin myötä. Lindan Groupin omistajat näkivät synergiamahdollisuuksia voidessaan integroida painomedian asiakaskampanjoita someen ja vaikuttajiin voidakseen tarjota asiakkailleen tehokkaita ratkaisuja.

Michael Nurmi on Okidoki Agencyn creative chair puheenjohtaja ja Förlags Ab Lindan Kustannus Oy:n toimitusjohtaja. Hänen mukaansa vahvempi osallistuminen somen kautta tapahtuvaan markkinointiin tukee kakkia muita toimintoja ja on osa strategiaa, jonka avulla halutaan rakentaa toimiva yhtiöiden verkosto, osaavine ja inspiroivine ihmisineen. Näin halutaan edistää ydintoimintaa ja muita ryhmän yhtiöitä.

Okidokin omistaja- ja hallitustiimin muodostavat Michael Nurmi ja Claus Lindström, joka edustaa Lindan Groupia, Wille Wilenius, Ida Gustafsson sekä Okidokin toimitusjohtaja Tom Holmberg. Kaikki ovat tunnettuja media- ja markkinointiyhteyksistä.

ASIAKKAITA AUTETAAN räätälöidyin kampanjoin. Okidoki tarjoaa automatisoiduille kampanjoille vaihtoehdon. Jokainen kampanja räätälöidään asiakkaan tarpeitten mukaan valitsemalla influencerit tarkasti juuri tehtävää varten. Okidoki toimii vaikuttajien ja tällaista markkinointia haluavien asiakkaiden yhteyspisteenä. Yhä useammat yritykset ovat markkinoidessaan tuotteitaan ymmärtäneet somevaikuttajien käytön arvon.

Mielenkiintoinen kohderyhmä ovat ikäihmisetkin. Okidoki poikkeaa muista alan toimijoista erikoistumalla ikäryhmä +55 -vaikuttajiin. Kohderyhmä on monella tavalla yrityksille ja järjestöille mielenkiintoinen, mutta se jää usein unhoon markkinointisuunnitelmia laadittaessa. (ABL/IS) 

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram