Kalkholmenin festivaali kesällä!

[mp_row]

[mp_span col="12"]

[mp_image id="403" size="full" link_type="custom_url" link="#" target="false" caption="false" align="left" margin="none,15,none,none"]

[/mp_span]

[/mp_row]

[mp_row]

[mp_span col="12"]

[mp_text]

Monet ovat jo ehkä tutustuneet Åke Sirénin, joka äskettäin ryhtyi Västanfjärdin Eugenia -ravintolan isännäksi. Hän kertoo tyytyväisenä, että toiminta on käynnistynyt oikein mukavasti. Asiakkaita on riittänyt alusta saakka ja kaikki on toiminut hyvin. Viralliset avajaiset järjestettiin helmikuun alussa, jolloin Fredrik Furu esiintyi. Mutta jo tätä viikonloppua edeltäneenä viikonloppuna paikalla oli runsaasti yleisöä.

Sirénin visiot Västanfjärdin osalta eivät lopu tähän. Hän haluaa elvyttää Kalkholmenia ja järjestää kesällä muun muassa ensimmäiset Kalkholmenin festivaalit.

- Minulla on kaksi unelmaa: ravintolan pitäminen ja festivaalin sekä rockkonsertin järjestäminen, Sirén paljastaa.

Kalhkolmenin festivaali järjestetään kesäkuun 11. päivänä. Luvassa on Fredrik Furun, Paul Oxley’s Unitin ja myöskin Furua säestävä ruotsalaisbändi Enskede Snickerin musiikkia.

- Enskede Snickeri koostuu vanhoista musiikkivelhoista, Sirén kuvailee.

Hänen veljensä soittaa bändissä. Facebooksivullaan bändi kuvaa itseään tähän malliin: Soitamme yhdessä sen vuoksi että musiikki on niin kivaa, tärkeää, ja kivaa. Bandin jäsenet ovat työkavereita Enskede Snickeri -nimisessä rakennusfirmassa.

Lava on n. kymmenen metrin mittainen ja se asennetaan nurmelle takasivu merelle päin. Festivaalialue aidataan ja alueelle tulee myös kaksi oluttelttaa. Sirén uskoo, että yleisöä saapuu paikalle n. 600. Toistaiseksi festivaali teettää vielä paljon työtä, muun muassa vapaaehtoisten värväämistä. Ainakin on selvinnyt, että Frasse Holmström Tammisaaren Korv Görans:ista tulee paikalle. Holmberg huolehtii myös lippujen ennakkomyynnistä Tammisaarella.

FESTIVAALIN lisäksi Kalkholmeilla on kesällä luvassa muutakin musiikkia, muun muassa Susan Sonntag & Neil Berrymen (toukokuun 28. pnä), Thomas Lundin,Susanne Sonntag ja Janne Mansikka (tulkitsevat Taubea heinäkuun 12. pnä). Kesäkausi päättyy Muinaistulien yöhön, jolloin Showdown soittaa.

Eugenia -ravintola on kesällä auki päivittäin huhtikuusta lähtien. Välillä ravintolaan saapuu vieraskokkeja Ruotsista valmistamaan parhaimpia ruokiaan. Sirén sai suuren verkoston työskennellessään alalla Ruotsissa. Nyt hän häärii Eugenian keittiössä ja aikoo viettää koko kesän siellä. Pian asiakkaat pääsevät myös maistamaan paikallista olutta. Sirén aikoo tarjota uuden panimon Kimito Brewing:in vaaleaa olutta.

- ERÄS PÄÄMÄÄRÄNI on, että täältä voisi ostaa polttoainetta veneisiin. Tämä ei toteudu tänä vuonna, mutta aion onnistua. Tarve on huutava. Lisäksi tänne tulee lisää paikkoja vierasvenelaituriin, Sirén kertoo.

Ideoita riittää eikä Sirén pelkää lähteä niitä toteuttamaan.

- Tämä on ollut mielessä jo kolmekymmentä vuotta. Tiesin tasan tarkkaan, mitä halusin ja tämä paikka on täydellinen, hän sanoo ravintolatoiminnasta.

Suurten tapahtumien järjestäminen on hänelle ennestään tuttua ja hän hallitsee tehtävän. Kyseessä olivat vammaisten yleisurheilukilpailut, joihin osallistui yli tuhat henkeä. Sirén muutti Västanfjärdiin viime vuoden keväällä ja huomasi välittömästi paikkakunnan mahdollisuudet.

- Jos epäonnistun, olen ainakin kokeillut! Sirén sanoo.

Seuraavana vuonna vielä suurempi festivaali

Kalkholmenille järjestetään festivaali seuraavanakin vuonna, 2017, ja silloin entistä suurempana. Puitteet ovat jo selvillä: kahden päivän festarit (11.-12.6.). Musiikkia esitetään kolmella lavalla. Kaksi sijaitsevat ravintolan tuntumassa ja kolmas raunioilla. Västanfjärdin kylätoimikunta aikoo kunnostaa rauniot.

Ensi vuoden paikalliset bändit soittavat alussa: Twilight, Finemang ja Trr Trr Trr Paraisilta. Luvassa on myös lasten ohjelmaa, muun muassa Arne Alligator. Brahe Djäknarin suuri kuoro saapuu myös paikalle. Festivaali päättyy sunnuntaina, jolloin suuri bändi Ruotsista esiintyy.

- Festivaalista tulee kesän avajaiset. Kesäkausi päättyy Muinaistulien yöhön, sanoo Åke Sirén.

[/mp_text]

[/mp_span]

[/mp_row]

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram