
Kemiön K-Rauta juhlii 1-vuotispäiväänsä lauantaina 2.5. Kauppiaiden Essi ja Heikki Niskakankaan mukaan ensimmäinen vuosi on mennyt todella nopeasti.
– Meidät on otettu vastaan todella hyvin. Esimerkiksi paikallisen valikoiman suhteen olemme saaneet paljon tuote-ehdotuksia ja apua asiakkailtamme, he kiittelevät.
Vuodessa valikoimaan on tullut asiakkaiden toiveesta muun muassa Weberin grillejä sekä laajentunut kestopuutarjonta. Ulkomaalaukseen on panostettu vahvasti saariston olosuhteet huomioiden. Valikoimassa on myös Cello-keittiöt, joissa korostuvat selkeä hinnoittelu, monipuolisuus ja nopea toimitus.
– Puutarhaan panostamista ja viherpihan kehittämistä jatkamme edelleen. Täksi kesäksi saadaan paljon toivottu oma kassa puutarhaosastolle, Essi kertoo.
Varastossa on nykyään noin 10 000 nimikettä. Laaja varasto on Essin ja Heikin mukaan osa hyvää palvelua. Molemmille on tärkeää myös kaupan hyvä fiilis.
– Meille saa tulla vapaasti katselemaan ja kuluttamaan aikaa, vaikka ei olisikaan vielä ostoaikeita, Heikki lisää.
Tuotteiden ja sopivien valintojen tekemiseen saa apua. Tarvittaessa asiakkaan haluama tuote voidaan tilata K-Raudan laajemmasta valikoimasta.
– Meillä on erittäin asiantunteva henkilöstö. Väri- ja sisustussuunnittelijamme auttavat tuotteiden ja sävyjen valinnoissa – se kuuluu palveluun, kertoo sisustus- ja keittiösuunnittelijan koulutuksen omaava Essi.
Suurin osa tuotteista on näkyvillä K-Raudan verkkokaupassa, josta voi tarkistaa kaupan varastotilanteen ja hyllypaikan.
– Monilla asiakkailla on tuotteet valmiiksi etsittyinä netistä. Silloin asiointi sujuu tarvittaessa hyvin nopeasti, Heikki kertoo.
Vuodessa on tapahtunut paljon – Niskakankaista on tullut kemiönsaarelaisia. Oma koti löytyi keskeltä saarta.
– Se on aivan ihana satavuotias hirsitalo, jossa pääsemme toteuttamaan omia remonttiunelmiamme, Essi kertoo.
Kiitokseksi asiakkaille toukokuun 1-vuotisjuhliin panostetaan kunnolla. Ohjelmaa riittää koko päiväksi.
– Meillä on paljon tuote-esittelyjä ja eri brändien edustajia on paikalla, Essi kertoo.
– Erilaisia kilpailuja sekä tietenkin makkaraa ja hyviä tarjouksia, Heikki lisää.
Essi ja Heikki Niskakangas kiittävät ensimmäisestä vuodesta sekä asiakkaita että henkilökuntaa.
– Osaava ja iloinen henkilöstö luo kauppaan ihan oman fiiliksen. He mahdollistivat kaupan nopean avaamisen vuosi sitten ja ovat tarjonneet hyvää palvelua alusta alkaen, Essi kiittelee.
TEKSTI & KUVA: Jerker Jokiniemi





