Jack Vreeswijk ja Fredrik Furu

Vreeswijk_Furu_press_2018

Jack Vreeswijk ja Fredrik Furu tapasivat Ruotsissa festivaalin backstagella ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten. Sen jälkeen he ovat yhdessä tuottaneet yhteislaulutapahtumia, esiintyneet festareilla, osallistuneet kiertueisiin ja esiintyneet televisiossa. Tämän syksyn kiertue (1.-11.11.) kattaa osan Suomeakin.

Kiertueen avajaiskonsertti järjestetään Kemiön Villa Landessa Svenska veckanin yhteydessä. Artistien mukaan kiertue tarjoaa lämpöä, huumoria ja rakkautta musiikkiin.

JACKIN ISÄ, hollantilais-ruotsalainen trubaduurilegenda Corneli Vreeswijk kuoli jo yli 30 vuotta sitten. Esiintyessään Jack kertoo oman kertomuksensa isästään. Hän tulkitsee Cornelisin biisejä persoonallisesti ja rakkaudella kertoen myös joitakin tosi hauskoja juttuja isästään ja biisien synnystä.

Lehtitiedotteessaan artistit väittävät, että isän ja pojan äänet ovat niin samanlaisia, että yleisö voisi uskoa Corneliksen itsensä seisovan lavalla, kunhan sulkee silmänsä.

Jackin ”Farsan och jag” -kiertue oli Ruotsissa loppuunmyyty. Sen puitteissa Jack ja Caisa Stina Åkerström kunnioittivat tunnettuja trubaduuri-isiään Corneliusta ja Frediä. Kesällä Jack esiintyi Sveriges Radion P1”Sommarpratarna” -ohjelmassa. Uusi levy ”Det som alla letar efter” on Suomen ja Ruotsin artistien rajoja ylittävää yhteistyötä. Syksyn aikana Fredrik esiintyy suomenkielisissäkin lukioissa yhdessä Krista Siegfridsin kanssa. (ABL/IS)

Share this in: