Eläviä lauantaita Sagalundin museossa

1 Minna Molgren och John Björkman IMG_5486_artikel

Minna Mollgren ja John Björkman Fallan tupakeittiössä.

- Tällainen toiminta toteuttaa tärkeimpiä tavoitteitamme, sanoo Sagalundin museonjohtaja John Björkman esitellessään uusinta uutta: eläviä lauantaita, joilla lapset (ja aikuiset) käsityöammattilaisten johdolla pääsevät ihan oikeasti kokeilemaan menneitten aikojan kädentaitoja.

Hän on alusta saakka kertonut työnsä päämääränä olevan entisten sukupolvien tietotaitojen elvyttäminen ja edistäminen – tämä on  antoisaa digi stressatuille nykyihmisille ja saattaa lisäksi osoittautua elintärkeäksi tulevaisuudessa.

SAGALUND ja sen lastenkulttuurikeskus ovat saaneet opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen. Sen avulla ohjaajaksi on voitu palkata paikallinen kultaseppäartesaani Minna Mollgren, joka valmistuttuaan Tammisaaressa on kouluttautunut myös muinaistekniikoiden osaajaksi Virmossa.

- Siellä opettelimme konkreettisesti tekemällä vaikkapa lampaiden keritsemistä vanhanajan keritsimillä, minkä jälkeen valmistimme villoista värttinällä lankaa ja huovuttamalla tuotteita. Muokkasimme taljoja, teimme nahkatöitä ja lasihelmiä ym. ym.

Mollgren on opiskeltuaan palannut kotiseudulleen ja toimii yrittäjänä valmistaen koruja luonnonmateriaaleista.

- Käsityö on niin antoisaa ja sitä on hauska opettaa muillekin.

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202140

ENSIMMÄINEN elävä lauantai järjestetään jo tällä viikolla. Lauantait jatkuvat koko talven. Eri ohjelmista ilmoitetaan kuukausittain. Lauantaina opetellaan koruompelua, joka ennen oli arkea joka torpassa, jossa tulevan morsiamen pyyhkeet ja lakanat merkattiin kauniisti koruompelulla. 

Eläviä lauantaita leimaa kierrätys ja eri materiaalien uusiokäyttö. Tämähän on trendikästä  muuallakin  kuin museossa. 

- Sagalundin kaapit ovatkin täynnä uusiokäyttöön sopivia tavaroita, mutta kotoakin voi tuoda vaikkapa kankaita. Tulossa on lauantai, jolloin niistä voi tulla pehmoleluja. Paperillekin löytyy monenlaista käyttöä, Björkman kertoo.

Mollgren kertoo esimerkkinä, että laskujen kuorista voi valmistaa kauniita pieniä muistikirjoja; eihän kuoria kannata heittää hellaan tai viedä paperinkeräykseen. Metallilangasta voi vaikkapa valmistaa pannunalusen. Osallistujien ideatkin ovat tervetulleita.

Osallistuminen on edullista. Elävä lauantain materiaalikustannukset vaihtelee aina ilmaisesta, 3 €/ lapset ja 5 €/ aikuiset. Ennakkoon ei tarvitse ilmoittautua. Fallan suureen, kodikkaaseen tupakeittiöön mahtuu paljon pieniä ja suuria käsityön harrastajia. Näin Sagalundin merkitys ympärivuotisena kulttuurikeskuksena korostuu entisestään, juuri siten, kuin tarkoituksena onkin.

Teksti & kuva: Ingrid Sandman

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram