Hevosmatkailun mahdollisuudet Kemiönsaarella

Ronski Ronnie & Opman II

Hevosmatkailu käsittää matkailua, jossa hevonen kuuluu olennaisena osana matkailuelämyksen tuottamiseen. Ideana on yhdistää hevonen, luonto ja jokin aktiviteetti. Usein hevosmatkailutuotteissa on mahdollisuus mm. majoitukseen ja ruokailuun palvelun tuottajan toimesta, tai yhteistyökumppanien avulla.

Luonto, maaseudun rauha ja tietysti hevonen itsessään ovat hevosmatkailun ehdottomia vetovoimatekijöitä. Hevosmatkailulta halutaan elämyksiä. Asiakkaan ei tarvitse olla kokenut hevosalan tuntija, vaan monet hevosmatkailun tuotteet on tarkoitettu myös ensikertalaisille. Ratsastuksen ei tarvitse kuulua ollenkaan hevosmatkailutuotteeseen, vaan tuote voi olla esimerkiksi näyttely, tai vaikka kärryajelu. Hevosmatkailuun liittyviä aktiviteetteja ovat esimerkiksi retket, vaellukset, leirit ja kurssit. Myös messut, kilpailut, seminaarit ja ajelutukset voidaan lukea hevosmatkailutuotteisiin.

Hevosmatkailu voi olla monelle kunnalle vetovoimatekijä ja kunnan näkyvyyden ja tunnettuuden lisääjä.

 

Ilmoituslehti tarkastelee mitä voi kokea Kemiönsaarella Hevosteema liitteessä torstaina 27.7.

Ilmoitukset ja mahdolliset juttuvinkit abl©abl-kimito.fi, merkillä “Hevonen Kemiönsaarella”.

 

Teksti ja kuva: Kati Lönnqvist

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram