Piia Petäjäjärvi.
Tervetuloa seuraamaan Saariston Martan vinkkejä vuodenkiertoon ja nappaamaan herkullisia reseptejä kotikokkailuihin. Haluan tällä palstalla korostaa lähiruoan, kotimaisen ruoan tärkeyttä. Tehdään itse, kerätään ja kasvatetaan itse, hyödynnetään luonnosta saatavia herkkuja. Parhaillaan elämme sadonkorjuun aikaa, puutarhat ja metsät ovat satoa täytenään. Nyt tai ei koskaan satoa kannattaa säilöä ahkerasti itselle tai ilahduttaviksi ruokalahjoiksi.
Herkullisia syyspäiviä!
Te, jotka ette minusta vielä kaikkea tiedä niin tässäpä tarinaa tiedoksenne
Minä, Piia Petäjäjärvi, Saariston Martta bloggaan, kokkaan ja nautin elämästäni maaseudun rauhassa.
Asumme Varsinais-Suomessa Kemiönsaarella. Kotimme on Vestlaxin kylän entinen kansakoulu, 130 vuotta vanha hirsitalo. Olemme viihtyneet täällä jo 18 vuotta. Perheeseeni kuuluu mieheni ja newfoundlandinkoira Meeri. Pihapiirissämme tepastelee myös Filip-kukko kanarouviensa kanssa.
Sometan ahkerasti ja vien seuraajani kodin, ruoan, kädentaitojen ja luonnon kautta aitoon maaseudun vuodenkiertoon.
Viime vuosina olen tehnyt kaupallista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Kotimarttailun lisäksi kuulun Kemiön Kiilan Marttayhdistykseen ja olen myös ollut bloggaajana valtakunnan Marttojenkin sivuilla. Sitä ennen bloggasin useita vuosia Koti ja Keittiö -lehdessä.
Rakastan ruoanlaittoa ja syömistä. Istun mieluusti omassa ruokapöydässä nauttien hyvästä ruoasta ja juomasta. Jaan seuraajilleni hyviä reseptejä ja ruokavinkkejä somekanavillani sekä kotisivuillani (saaristonmartta.fi). Kahden vuoden verran olen myös pitänyt Seiska-lehdessä Saariston Martan ruokapalstaa, jossa julkaisen kerran kuussa edullisen ruoka-ohjeen.
Mediassa olen saanut näkyvyyttä lehtien sivuilla mm. Turun Sanomat/Makujen saaristo -kesämakasiinissa, Martat-lehdessä, tässä paikallisessa Ilmoituslehdessä, Åbo Underrättelser -lehdessä, Luontaisterveydessä, Unelmien talo & kodissa, Leivotaan-lehdessä sekä Alfa TV:n kahdessa Saariston Martan jouluohjelmassa sekä Mökki ja potkuri -ohjelman kesäkeittiöosuuksissa. Olen myös Kemiönsaaren 2020 vuoden lähettiläs.
Nyt tulen kirjoittamaan ruokapalstaa Ilmoituslehteen n. kerran kuukaudessa.
Onko omenoita, löytyykö kaapista pähkinöitä?
Nyt on kuulkaas omenaviettelystä kerrakseen. Viettelee sen verran, että kannattaa laittaa pannu kuumaksi mitä pikimmiten. Pistä pannulle voita (100 g) ja sulata se yhdessä fariinisokerin (1,5 dl) kanssa. Rouhi veitsellä cashew- ja hasselpähkinät (2 dl). Laita pähkinät sulan voisokeriseoksen joukkoon ja mausta seos kardemummalla (1 tl). Sekaan vielä omenoita (5 kpl) lohkoina ilman siemenkotia. Hauduttele ja hämmentele, pyörittele kunnes omenat ovat hieman pehmenneet. Pähkinäistä omenaviettelystä sitten vaan tarjolle vaniljasoosin tai jäätelön kera ja taatusti vie kielen mennessään.
No nyt on marmeladi, hillojen hillo!
Keltaisesta kesäkurpitsasta saat aurinkoisen makoisaa lusikoitavaa vaikkapa keksien, juustojen, paahtoleivän tai viilin kylkeen. Kuori keltaista kesäkurpitsaa ja paloittele kattilaan. Lisää sekaan vähän vettä ja kypsyttele kurpitsapalat pehmeiksi. Surauta kurpitsat samettimaiseksi soseeksi sauvasekoittimella. Puolikkaan sitruunan mehu tuo kivan hapokkuuden hilloon. Kiloon sosetta tarvitset puoli kiloa hillosokeria. Keittele hilloa 10-15 minuuttia ja purkita kuumennettuihin säilöntäpurkkeihin.
TEKSTI & KUVA: Piia Petäjäjärvi