Ylilääkäri muistuttaa että Covid-19 on edelleen on läsnä yhteiskunnassa

23.7.2020 - Michael Nurmi

Sami-Salminen_IMG_8835

Virus voi äkkiä levitä elleivät ihmiset pidä turvavälejä.

Verrattuna moniin muihin maihin Suomi on tehokkaasti onnistunut kontrolloimaan koronaa. Tällä hetkellä epidemia on lakannut leviämästä. Uusia tartuntoja on päivittäin vähän. Rajoitteita on pikkuhiljaa poistettu ja meitä kehotetaan elämään ”uuden normaalin” mukaan ja kantamaan vastuuta siitä, etteivät tartunnat taas alkaisi levitä. Kunnan ylilääkäri Sami Salminen muistuttaa, että korona edelleen on läsnä maassamme vaikka tilanne tällä hetkellä on hyvä.

- Esimerkkejä löytyy niin omasta maastamme kuin muista maista, että virus voi äkkiä levitä elleivät ihmiset pidä turvavälejä, pysyttele sairaina kotonaan ja huolehdi hyvästä käsihygieniasta, hän sanoo.

Salminen kertoo, että Itävallat on määrännyt kasvomaskien käytöstä kaupoissa. Hänen mielestään se ei ole huono idea toisten ihmisten suojaamiseksi etenkin, jos kärsii ilmateiden oireista. Suomessa ei vielä ole suositeltu maskeja.

Salminen korostaa, että monet tällä hetkellä matkustavat ulkomailta Suomeen ja Kemiönsaarellekin. Esimerkiksi monet saapuvat Ruotsista mökeilleen tai sukuloimaan.

- En halua millään tavalla osoitella ruotsalaisia, mutta tärkeää on noudattaa suosituksia kahden viikon karanteenista jos tänne tulee Ruotsista. Siellä on kerta kaikkiaan enemmän covid-19 -tapauksia.

Huolimatta siitä, että on tärkeä muistaa epidemian jatkuvan, Salminen katsoo, että elämä on elettävä ja meidän pitäisi tehdä haluamamme asioita.

Hänen mielestään ei nyt ole perusteita säännöstellä tapaamisia tai miten ihmiset liikkuvat ja tapaavat. Suositukset, miten toimia viruksen leviämisen estämiseksi, toimivat myös tehokkaana tapana vähentää muitakin tartuntoja. 

- Meidän kannattaa noudattaa uutta normaalia senkin jälkeen kun viruksen aika on ohi.

Text: Rebecca Börman/IS

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram