Vilkasta Kasnäsin infopisteessä

kasnasinfo

Infopiste turisteille Kasnäsissa, on lähtenyt raketin lailla liikkeelle. Paikalla on aina kaksi henkilöä, jotka vastaavat turistien sekä paikallisten kysymyksiin parhaalla mahdollisella tavalla. Infopiste on ollut pystyssä noin kuukauden. Kesäkuussa oli 20-40 kävijää päivää kohden. Tahti on kiihtynyt, heinäkuussa vierailijoiden määrä on tuplaantunut.

- Infopisteen ensimmäisinä päivinä sadetta tuli kaatamalla ja porukkaa ei tullut, joten istuimme täällä ihmettelemässä mitä tästä tulee, Maria Bergfelt muistelee.

 

Mutta voidaan hyvin todeta että siitä tuli jotain. Heinäkuun ennätys on ollut 100 ihmistä. Eniten on kyse kesävieraista, jotka tulevat infopisteeseen kysymään eri asioista.

- Eniten kysymyksiä tulee veneistä. Mitkä lähtevät Rosalaan ja mitkä Bengtskäriin, ja mihin aikoihin he lähtevät jne. Yöpymis- sekä parkkikysymyksiä ovat myös olleet monia, kesätyöntekijä Ellinor Lind sanoo.

- Olen viihtynyt täällä. Olen saanut käyttää monia kieliä ja oppinut paljon, hauskaa on ollut, hän jatkaa.

 

Infopiste turisteilleon pystytty Kasnäsin, Kemiönsaaren kunnan ja Metsähallituksen yhteistyössä.

- Olemme saaneet paljon hyvää palautetta, mikä osoittaa että tarvetta on ollut. Mielestäni on hyvä asia että tällainen tuli Kasnäsiin, Bergfelt sanoo.

 

Text & foto: Jesper Lindblom

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram