Vain purjehdus on tärkeää

Hannu Pahta_MG_artikel

Veneen vuokraaminen on vaivaton tapa veneillä, sanoo Midnight Sun Sailingin toimitusjohtaja Hannu Pahta. (Kuva: MSS)

”Purjehtiminen autiolla merellä ainoastaan merilintujen ja hylkeiden seurassa on unohtumaton kokemus.”

Midnight Sun Sailingin toimitusjohtaja Hannu Pahta vietti lapsuutensa kesät Kasnäsin edustalla, isoisänsä Hans Hirvosen omistamalla saarella. Joka vuosi kesäkuun alussa hän muutti vanhempineen saarelle, ja he palasivat kotiinsa vasta elokuussa, kun opettajaäidin piti palata töihin. Isän loma oli kuukauden verran lyhyempi.

- Joka vuosi vietin saarella kaksi kuukautta, ne olivat ihania, pitkiä kesiä. Silloin opin uimaan, kalastamaan ja veneilemään. Pelastusliivejä me emme tuolloin käyttäneet, 70-luvulla ne olivat styroksikoppuroita, todella epämukavia päällä, muistelee Pahta ja jatkaa. – Oli jännä tunne lähteä keväällä saareen ja palata syyskesälle takaisin, kun luonto oli kotona niin muuttunut sillä aikaa. Kaikki näytti erilaiselta.

Pahtan juuret Kemiönsaareen ja varsinkin Taalintehtaalle ovat syvällä. Äidin puolen sukulaiset tulivat Wärtsilästä ja isän, Pentti Pahtan, sukulaiset Petsamosta. Metallialan osaajia kaikki tyynni. Äidinäiti oli kotoisin Uppsalasta.

- Itse synnyin Turussa, mutta kuuden vuoden välein muutimme upseeri-isäni työpaikan takia. Armeijassa ei paljon kysellä missä haluaa asua.

Veneilyyn Pahta innostui jo lapsena. Hän sai melko vapaasti käyttää isänsä rakentamaa mökkivenettä, jossa oli 6 heppainen Johnson. Myöhemmin Hannu sai käyttää enonsa, Kari Hirvosen, rakentamaa optimistijollaa ja rakkaus purjehdukseen syttyi.

- Sain käyttää ja leikkiä veneillä saarella, olipahan tekemistä. Sukuni miehet olivat taitavia paitsi veneilemään myös rakentamaan veneitä. Minullakin on veneenrakennuskoulutus, mainitsee Pahta.

MIDNIGHT SUN SAILINGIN varauskirja on erittäin hyvässä kunnossa ensi kesäksi. Ainoa mikä voi sotkea tilanteen on Ukrainan sota. Vain yksi peruutus on tullut sen takia. Nyt on paljon patoutunutta matkustamisen halua.

Suurimmillaan Midnight Sunilla oli yli 40 venettä vuokrattavana, mutta silloin veneitä oli kesäisin myös muun muassa Tukholmassa ja Maarianhaminassa. Toimintaa oli parhaimmillaan Helsingissä, Turussa, Paraisilla, Tukholmassa, Maarianhaminassa ja Taalintehtaalla. Ruotsissa veneiden huoltotoiminta on paljon kalliimpaa kuin Suomessa.

- Nyt meillä on toimintaa vain Taalintehtaalla, ja toimiva huoltoverkosto Helsingistä Ahvenanmaalle asti. Lupaamme asiakkaille täysin toimivat laitteet ja jos tulee ongelmia, niin me ratkomme ne tiettyjen aikarajojen puitteissa. Ja mikäli ei onnistuta siinä, niin me lupaamme hyvittää jotain, yleensä se on lahjakortti seuraavaan reissuun tai alennus jos asiakas niin haluaa, lupaa Pahta.

Vuonna 2020 yritys menetti kaikki ulkomaalaiset asiakkaansa koronan takia eli noin 70 % liikevaihdosta. Silloin tehtiin strategian muutos eli firma keskittyy nyt vain suuriin veneisiin.

- Niitä ei tässä mittakaavassa ole muualla Suomessa tarjolla ilman miehistöä. Meidän suurimmat veneemme ovat 16 metrisiä ja ne vaativat jo käyttäjiltään paljon taitoa käsitellä venettä.

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202217

ULKOMAALAISET asiakkaat ovat hyviä asiakkaita. He ovat yleensä purjehtineet jo Kroatiassa, Turkissa, Kreikassa Välimerellä ja kenties Karibiallakin. Heille on hyvä vuokrata isokin purjevene, koska heillä on poikkeuksetta myöskin pätevyys eli koulutus ja paperit veneiden kuljettamiseen. Monissa muissa paikoissa vaaditaan viralliset paperit, jotta saa vuokrata veneen, mutta Suomessa ei. Voi luottavaisin mielin antaa veneen vuokralle, kun tietää että he ovat käyneet koulut ja osaavat käsitellä veneitä, toteaa Pahta.

Suomalaiset asiakkaamme ovat tottuneet täkäläisiin olosuhteisiin. Virhearvioitakin sattuu, noin joka kolmas vuosi joku satunnainen asiakas ajaa veneen kiville.

- Silloin asiakas maksaa veneen vakuutuksen omavastuuosuuden. Tyypillisesti korjattavaksi menee köli tai muut pohjavauriot.

Ennen veneen luovutusta firmalla on tietty proseduuri, jossa korostetaan turvallisuusasioita, navigoinnin ja Suomessa purjehtimisen luonnetta. Suomen saaristomeri poikkeaa täysin Välimerestä, jossa purjehditaan paikasta A paikkaan B. Siinä välissä ei ole mitään. Ja Suomessa taas purjehditaan merkiltä merkille. He opettavat asiakkaille, miten täällä kiinnitetään vene luonnonsatamaan, milloin lippu otetaan pois veneen perästä sekä vähän etikettiasioita, kuten miten satamasta lähdetään.

- Meillä on lauantaisin veneiden vaihtopäivä, koska koko kansainvälinen järjestelmä toimii samoin. Asiakkaat saapuvat maahan perjantaina ja lauantaiaamulla he saavat veneen. Kokoluokasta riippuen, vuokrajakson jälkeinen siivous kestää pari-kolme tuntia. Samalla käydään koko astiasto läpi, ettei ole jäänyt likaisia tai rikkinäisiä astioita, ja että niitä on riittävästi. Joissain veneissä pitää siivota viisikin vessaa. Lopuksi pestään veneen kansi. Kaikki putsataan erityisellä huolella. Lopuksi tarkistetaan, että veneessä on kaasua, polttoainetta ja vettä.

Ulkoa_artikel

”Lupaamme asiakkaille täysin toimivat laitteet. Asiakkaan täytyy itse vain purjehtia ja nauttia.” (Kuva Michael Nurmi)

VICTRON ENERGY – RATKAISU PAIKKOIHIN, JOISSA EI OLE SÄHKÖÄ

- Myymme valmiiksi suunniteltuja, oikein mitoitettuja Victron Energy -sähköjärjestelmäpaketteja. Juuri siihen tarpeeseen, mitä kullakin on. Melkein rajaton skaalautuvuus, pienimmillään sitä voi käyttää perinteiseen valaistukseen ja telkkarin katseluun. Suurimmillaan ympäri vuoden pesukoneineen ja muine laitteineen.

Victron Energy:n laitteilla pystyy käyttämään mökillä imuria ja kahvinkeitintä tai pesukonetta yhtä aikaa, mitä nyt sitten haluaakin tehdä. Suomen Puolustusvoimatkin käyttävät Victronin järjestelmiä.

Tarvitaan aurinkopaneelit ja akku, talvisin myös tuulivoimaa. Silloin lataus riittää ympäri vuoden. Järjestelmään voi vielä halutessaan kytkeä erillisen generaattorin. Oiva ratkaisu paikkoihin, joissa ei ole sähköä, mutta myös varajärjestelmä, jos sähkö katkeaa ja pakastin on täynnä ruokaa.

Olemme mukana Venepäivässä 14.5.22

Osoite: Rantatie 1, 25900 Taalintehdas, puh: 02 428100.

 

Teksti: Jaana Aartomaa

sisus_artikel

Venepäivänä 14.5. pääsee tutustumaan joihinkin MSS:n veneisiin. Kuvassa s/y Ann. (Kuva: MSS)

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram