Uutta toimintaa entiseen lukkotehtaaseen

23.1.2021 - Michael Nurmi

ben_lindstrom-artikel

Ben Lindström entisen lukkotehtaan edessä.

Björkbodan suuret teollisuushallit ovat olleet tyhjillään ASSA Abloyn parisen vuotta sitten lakkautettua lukkotehtaansa. Marraskuussa Ben Lindström ja Henrik Hemmilä ostivat tilat vastaperustetun AB Benkka OY:n puitteissa. Halleihin on tullut uutta toimintaa.

Lämpimiä tiloja on kaiken kaikkiaan 10 000 neliötä. Alun perin tarkoituksena oli, että Kemiönsaaren Venekeskus, jonka toimitusjohtajana Lindström toimii, vuokraisi hallit asiakkaidensa venesäilytystä sekä huoltoa varten. Kyseessä ovat etenkin pienet ja keskikokoiset veneet.

Tehtaan tiloja on vuosien varrella useita kertoja laajennettu. Osa uudemmista tiloista soveltuu mainiosti veneiden säilytykseen. Portit ovat suuria ja veneet on helppo kuljettaa sisään. Entisen lukkotehtaan lattiat ovat tasaisia ja puhtaita eikä sisätiloihin ole tarvittu suuriakaan muutoksia.

Tällä hetkellä satakunta venettä on säilössä eli puolet yrityksen kaikista talvisäilytettävistä veneistä. Eräs halleista on huoltoa varten. Kemiönsaaren Venekeskus on saaren ainoa yritys, jolla on valtuudet huoltaa Yamaha -moottoreita. Yksityishenkilöillä on myös mahdollisuus vuokrata hallien säilytystilaa veneille, autoille tai asuntovaunuille.

(Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen.)

kompass_254x140_abl_202104_rev2

PARHAILLAAN tehtaan aluetta ollaan saneeraamassa. Saastunutta maata kuljetetaan pois. Näistä kuluista vastaa Abloy. Pihapiiri kunnostetaan tämän jälkeen. Toistaiseksi öljylämmityksellä lämmitettävä tehdas saa uuden lämmitysjärjestelmän.

Lindström kertoo vanhan rakennuksen olevan suojeltu. Se on tarkoitus säilyttää alkuperäisessä kunnossaan. Sisätiloista poistetaan väliseiniä ja tiloja kunnostetaan eri tarkoituksiin. Tarkoituksena on myös antaa räätälöityjä varastotiloja ja muita tiloja vuokralle asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Tehtaalla on myös toimistorakennus, jossa kokoushuone ja pienempiä toimistohuoneita. Toistaiseksi rakennuksen käytöstä on joitakin ideoita, mutta päätöksiä ei ole lyöty lukkoon. Lindströmin mukaan yhteyttä voi ottaa, mikäli tarvitsee tiloja tai jos ideoita löytyy.

- Björkbodahan sijaitsee ihanteellisesti keskellä saarta, Lindström sanoo.

Teksti & kuvat: Maria Manelius/IS

Bjorkbodahallarna_ben_lindstrom_artikel

Kemiönsaaren Venekeskus vuokraa halleja venesäilytykseen.

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram