Taalintehtaan aktiiviset meripartiolaiset

ida_tytarniemi_wilhelmina_ek_noomi_wendelin_kira_vahlsten_artikel

Seikkailupartiolaiset Ida Tytärniemi, Wilhelmina Ek, Noomi Wendelin ja Kira Vahlsten vahaamassa Papricaa.

Taalintehtaan meripartiolaiset ovat aktiivinen, kaksikielinen lippukunta. Partiolaiset on jaettu ikäryhmiin. Nuorimmat, 7-9 vuotiaat ovat sudenpentuja. Lippukuntaan kuuluu nyt yli 40 sudenpentua, jotka jakautuvat neljään eri laumaan. Seikkailupartiolaisia (10-12 vuotiaat) on 20 kuten myös heitä vanhempia  tarpoja- ja samoaja-partiolaisia. Viimeisten vuosien aikana jäsenmäärä on kasvanut; partiolaisia on tällä hetkellä lähes 100.

Lippukunta omistaa neljä optimistijollaa sekä Guy 22 -purjeveneen nimeltään Paprica. Keväisin veneet on kunnostettava purjehduskaudelle. Optimistijollat eivät kaipaa kuin pesua ja vahausta. Purjeveneessä on useimmiten enemmän kunnostettavaa. Tänä vuonna pohjamaali on osittain puhdistuksen tarpeessa. Apumoottorin alusta on korjattu ja vene on vahattu. Vesillelasku tapahtuu toukokuun keskivaiheilla. Meripartiolaiset osallistuvat VenePäivään lauantaina toukokuun 14. päivänä. Lippukunta löytyy vierasvenesataman vierestä. Yleisö voi tutustua sen toimintaan ja optimistijollaan. Vieraat pääsevät myös kokeilemaan pelastusköyden heittoa ja solmujen tekemistä. Toimintaa voi tukea ostamalla grillimakkaraa.

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202218 copy

Lippukunta järjestää vuosittain erilaisia retkiä ja tapahtumia. Kesällä järjestetään perinteinen teemaleiri Biskopsöllä yhdessä seurakunnan kanssa. Tänä vuonna Camelot -leirin teemana on ritarit ja keskiaika. Joidenkin vuosien väliajoin varttuneemmille partiolaisille järjestetään pidempi matka. Tarkoituksena on, että kaikilla olisi kerran mahdollisuus osallistua sellaiseen matkaan. Joitakin vuosia sitten jotkut tarpojapartiolaiset pääsivät Kreikkaan purjehtimaan.

Syksyksi suunnitteilla on seikkailuvaellus Lappiin. Suomen partiolaisten Kåtan-niminen tunturimökki Muoniossa on varattu kahdellekymmenelle partiolaiselle ja heidän johtajilleen. Tunturivaellusta ja melontaa Torassieppijärvellä sekä nuotioita ja yhdessäoloa iltaisin on luvassa. Yhteisillä matkoilla partiolaisten yhteisöllisyys kasvaa. Lippukunta kerää varoja matkaan eri myyntitapahtumilla ja etsii sponsoreita.

Koskaan ei ole liian myöhäistä liittyä partiolaisiin. Lippukunta ottaa mielellään vastaan aikuisia johtajia. Tarvitaan myös kippareita jotka voivat viedä partiolaiset purjehtimaan. Asiasta kiinnostuneet voivat tulla keskustelemaan Venepäivillä tai lähettää sähköpostia dalsbrukssocouter@gmail.com -osoitteeseen.

Teksti & kuva: Maria Manelius, Käännös: Ingrid Sandman

dss_artikel

Venepäivillä voi tutustua lippukunnan optimistijollaan Taalintehtaan satamassa.

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram