12.6.2025
Villa Sågvikeniin haluttiin tutustua
Toistaiseksi rakennuspaikalle ei pääse. Vaikka Taalintehtaan senioritalo Villa Sågviken edelleen on rakentamisvaiheessa ja tontille ei ole pääsyä, siellä järjestettiin viime viikolla ”avoimien ovien” päivä. Oli mahdollista tutustua pohjakerroksen ja toisen kerroksen sisätiloihin. Sekä jo nyt asunnon varanneita että asiasta kiinnostuneita kokoontui paikan päälle kuuntelemaan ja …
Läs mera
5.6.2025
Luottamushenkilöiden valinta oli kolmentunnin palapeli
Uuden kunnanvaltuuston ensimmäinen kokous.Kemiönsaaren uusi valtuusto kokoontui maanantaina valitsemaan luottamushenkilöt kunnan eri elimiin. Kokous venyi kolmituntiseksi ennen kuin kaikki palapelin palaset asettuivat paikoilleen. Tämä johtuu siitä, että luottamustehtäviä on niin paljon, eri puolueiden painoarvosta ja tietenkin sukupuolikiintiön määräyksistä. Valtuuston presidiumin puheenjohtajana toimii nyt Kalevi Kallonen, …
Läs mera
28.5.2025
Kemiönsaaren kunta esitteli pääjuhlan
Kemiönsaaren kunta esitteli pääjuhlan ohjelman. Lauantaina 14. kesäkuuta Kemiönsaari juhlii 700-vuotisjuhlaansa pääjuhlalla Fest700, joka järjestetään Taalintehtaalla ja tarjoaa ohjelmaa kaikenikäisille. Fest700 tuo yhteen paikallisia ja kansallisia artisteja sekä esiintyjiä Ruotsista. Ohjelma on maksuton. Kemiönsaaren kunta järjesti infotilaisuuden Taalintehtaalla tiistaina 20. toukokuuta. Paikalla olivat yhdistyskoordinaattori Jill …
Läs mera
22.5.2025
Yhteislaulukonsertti Söderlångvikin pylväikössä
Kukkaispäivä Söderlångvikissa. (Kuva: Niki Strbian) Kukkaispäivän aikana, lauantaina 24.5. Baltic Gospel Singers järjestää yhteislaulukonsertin Söderlångvikin pylväikössä. Gospelkuoro esittää joitakin kappaleita perinteisessä konserttimuodossa, mutta pääpaino on sekä ruotsin- että suomenkielisissä yhteislauluissa. Yhteislaulut kertovat paljon merestä, purjehduksesta, ystävyydestä ja yksinkertaisesti ihmisyydestä. Baltic Gospel Singers -kuoroa johtaa Jenni Engblom. …
Läs mera
1 2 3 49
15.5.2025
Kuorossa laulaminen on hauskaa!
Eloisa koreografia höysti kuoron esiintymistä. Sing Åboland -kuoron johtaja Pia Kulla kertoi, että yhdeksänkymmentä prosenttia kuoron esittämistä biiseistä oli nuorten itsensä valitsemia. Kuoro konsertoi lauantaina Kemiön Villa Landessa ja yleisöä oli melko runsaasti, niin lapsia kuin ikäihmisiäkin. Ohjelmistossa olikin kansainvälisiä, hyvin tunnettuja  biisejä kuten Queensin …
Läs mera
8.5.2025
Taide ottaa muotonsaFanfar 700 -juhlan edellä
Lasten kuvat kertovat tarinoita, tunteita ja ajatuksia Kemiönsaaresta.Lasten ja nuorten taiteellinen työskentely Fanfar 700 -juhlanäytöstä varten on ollut täydessä vauhdissa kaikissa Kemiönsaaren kouluissa. Kevään aikana oppilaat työskentelivät kuvataidetehtävien parissa teemalla ”Kemiönsaari – meidän saaremme”. Kaikki teokset on asetettu esille Brukshalleniin esitysten ajaksi keskiviikkona 7. ja …
Läs mera
30.4.2025
Kimbalot perjantaina
Kimbalot leimajahteineen järjestetään jälleen.Perjantaina järjestetään jälleen Kimbalot-tapahtuma Kemiössä, johon osallistuu 12 yritystä erilaisin tarjouksin ja lisäohjelmin. Lisätietoja yritysten tarjonnasta löytyy tämän lehden ilmoituksista. Tänä keväänä mukana ovat K-Supermarket Kompass, Hurrikaani, Engelsbyn Tehtaat, Veikon Kone, OP Raseborg, S-market MacDaniel’s Grill & Restaurant, Firma Vahlberg, K-Rauta, Paperipuoti, …
Läs mera
25.4.2025
Suunnistuskilpailut alkavat lauantaina Taalintehtaalla
Urheilukenttä Taalintehtaalla tulee olemaan kilpailun keskus (Kuva: Michael Nurmi).Yli 2000 osallistujaa odotetaan viikonlopun Värska Originaal Finnish Spring -suunnistuskilpailuihin Taalintehtaalla. Yksi suunnistajista on kymmenvuotias Felix Thomander Kemiöstä. Hän on valmis kilpailuun ja osallistuu sarjaan H12 lauantaina 26. huhtikuuta. – Tästä tulee hauskaa. Uskon, että menee hyvin, …
Läs mera
24.4.2025
Muutoksia Backom Café & Pubissa
Hiittisten Backom Café ja Pubissa tulee tapahtumaan muutoksia. Monien mielestä Backom Café & Pub on Hiittisten olohuone. Tänä kesänä siellä on kuitenkin luvassa joitakin muutoksia, kertoo Maria Weurlander-Holmström, joka pyörittää Holmströmsin kyläkauppaa yhdessä Tor-Björn Holmströmin kanssa. – Backomin konsepti tulee olemaan hyvin samanlainen kuin viime …
Läs mera
16.4.2025
Partiolaiset yöpyivätÖlmosissa
Viikonloppuna 50 partiolaista osallistui leirille Ölmosin rannalla. Lauantaina 12. huhtikuuta kokoontui Ölmosiin 50 meripartiolaista ympäri Kemiönsaarta. Västanfjärdin S:t Jacobs Sjöscouter -meripartiolaisten lippukunnanjohtaja Fredrik Lindblom kertoo, että partiolaiset kokoontuivat kello 10 sinä aamuna. Ensimmäisenä pystytettiin teltat. – Sen jälkeen lähdimme kahdeksan kilometrin vaellukselle. Saimme nauttia monista …
Läs mera
1 2 3 33
Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram