Open Deck jahti Eugenialla

eugenia_artikel

Eugenia on nähtävissä 14.5 VenePäivänä Kalkholmenissa ja 28.5 Söderlångvikissa jonne alus tekee purjehduksia kesällä.

Kalkholmen Marinassa pääsee VenePäivänä 14.5 tutustumaan Jahti Eugeniaan. Miehistö on ainakin paikalla. Voi tulla tutustumaan alukseen ja kyselemään, toiminnan koordinaattori Christian Kvarnström kertoo.

Purjehdukset alkavat seuraavalla viikolla kouluryhmillä. Muutama koululuokka Kemiönsaaren ulkopuolelta tulee purjehtimaan ja sen jälkeen Kemiönsaaren Lukion meriaiheisiin suuntautuvat oppilaat tulevat tutustumaan jahtiin ja purjehtimaan.

Marina inriktningen -suuntautumisessa opiskellaan merimiestaitoa, he purjehtivat Brännskäriin, Kvarnsröm kertoo. Opiskelijat yöpyvät Brännskärissä. Matkoilla harjoitellaan Eugenian käyttöä ja entisajan purjehdustaitoja. Meriaiheisia kursseja on lukiossa useita. Meritiedot kurssit 1-2 sisältävät perustietoa merenkulusta, Moottoritekniikka merenkulun näkökulmasta -kurssi perehdyttää venemoottoreihin. Kaiken kaikkiaan meriaiheisiin liittyviä kursseja on tarjolla noin kymmenen kappaletta.

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202218 copy

Yleisöpurjehdukset Örön saarelle alkavat kesäkuussa. Örön purjehduksia järjestetään kesäkuun viimeisellä viikolla tiistaina, heinäkuussa tiistaisin ja keskiviikkoisin sekä elokuussa kahtena ensimmäisenä tiistaina. Risteily kestää kahdeksan tuntia, Örössa ollaan kolme tuntia. Siellä tutustutaan tykkeihin ja on myös mahdollisuus aterioida.

Tämän kesän uutuutena on mahdollisuus purjehtia Söderlångvikiin. Söderlångvikiin ei ole toistaiseksi yleisöpurjehduksia mutta ryhmämatkoja voidaan järjestää. Bolax ja hyljesafari, Hiittinen ja Tunnhamn ovat myös hyviä kohteita meidän kauniissa lähisaaristossamme.

Purjehduksilla ei tarvitse aiempaa purjehtimiskokemusta, Kvarströmin mukaan oleminen ja nauttiminen laivalla on tärkeintä. Saa toki osallistua kun nostetaan purjeet ja matkustajat saavat olla mukana purjehtimassa jos kiinnostusta on.

eugenia2_artikel

PRO KIMITOÖ-SKUTAN -yhdistyksen tarkoitus on viedä vanhaa purjehdusperinnettä nuorille ja lapsille. - Se on oikeastaan meidän tärkein tehtävämme, toiminnan koordinoinnista vastaava Kvanström kertoo. Sagalund osallistuu usein yhdistyksen tapahtumiin ja järjestää tapahtumia ja purjehduksia lapsille ja nuorille. Kalkholmeniin kannattaa ilman muuta tulla tutustumaan replikajahti Eugeniaan, jonka on esikuva saaristomme viimeisestä purjehtivasta rahtilaivasta ilman apumoottoria.

Kesäkuussa on vielä runsaasti vapaita aikoja ja muutenkin täksi kesäksi on vielä varauskalenterissa tilaa.

Purjehduksen voi myös varata Saaristovarauksen kautta. Kesällä Jahti Eugenia nähdään Taalintehtaan festivaaleissa September Openissa, jossa järjestetään yleisöpurjehduksia, Baltic Jazz, Norpas -festivaaleilla on Open Deck -tapahtuma.

Text: Jerker Jokiniemi, Översättning.: Ingrid Sandman

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram