Nuorisoiltoja koko kesän ajan

Klingstedt_Dahlqvist bjuderkaka_framsida

Klingstedt ja Dahlqvist tarjoavat kakkua, hedelmiä ja mehua.

Avustusten ansiosta kunta on voinut palkata projektiluontoisesti uuden nuorisotyöntekijän kouluihin sekä toisen etsivä nuorisotyöntekijän jo olemassa olevan Vilma Pikkaraisen lisäksi. Catherine Klingstedt aloitti etsivän nuorisotyöntekijän toimessaan helmikuussa ja Katarina Dahlqvist koulujen nuorisotyöntekijänä maaliskuussa.

Tarkoituksena on, että nuorisolla olisi vaitiolovelvollinen, puolueeton ja turvallinen aikuinen, johon he vapaaehtoisesti voivat ottaa yhteyttä. Dahlqvist vierailee säännöllisesti kouluissa. Kevään aikana hän on mm ollut yhteydessä kaikkiin kuudesluokkalaisiin keskustellen siitä, miltä tuntuu siirtyä yläasteelle.

Dahlqvist ja Klingstedt ovat liikkuvia ja läsnä nuorten keskuudessa, jotta nuorten olisi mahdollisimman helppo ottaa yhteyttä. Klingstedtin kohderyhmänä ovat 15-29-vuotiaat. Tukea hän voi antaa koskien töitä, opintoja tai vapaa-aikaa. Nuorisotyöntekijät tekevät yhteistyötä keskenään, mutta myös muiden mm. kunnan työllisyysyksikön ja vapaa-ajan yksikön henkilöstön kanssa.

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202124

KESÄLLÄ he järjestävät nuorisoiltoja Kemiössä ja Taalintehtaalla. Ensimmäiset järjestettiin kesäkuun 8. päivänä Taalintehtaan urheilukentällä ja 9. päivänä Kemiön Amospuistossa. Jatkossa iltoja järjestetään Taalintehtaalla tiistaisin ja Kemiössä keskiviikkoisin klo 18-20. Kohderyhmänä ovat 2005-08 syntyneet nuoret. Ilmoittautua ei tarvitse ja illat ovat ilmaisia.

Paikalle voi tulla hetkeksi tai jäädä sinne koko ajaksi. Nuoret ovat keskiössä ja toiminta muotoutuu heidän mukaansa. Voi vaikkapa nauttia musiikista ja tarjoilusta tai pelata erilaisia pelejä: sulkapalloa, krokettia, rantalentopalloa jne. Ohjaajat tuovat tarvittavat urheiluvälineet paikalle.

Ohjaajat kertovat iloisina, että Taalintehtaalla nuoret keksivät oman versionsa frisbee-golfista.

LISÄTIETOJA löytyy esimerkiksi vapaa-ajan yksikön instagram-osoitteesta #youthkimitoon. mutta paikalle voi tulla ihan muuten vaan. Mikäli jokin asia mietityttää, Dahlqvistiin ja Klingstedtiin voi ottaa yhteyttä whatsappin, sähköpostin tai puhelimen kautta.

Teksti & kuva: Anna Kevin, Käännös: Ingrid Sandman

Ungdomskvällar_beachvolleyboll_artikel

Bolla_tankar_riktiga_bollar_artikel

Ungdomskvällar_utmana_beachvolleyboll_artikel

Klingstedt ja Dahlqvist kanssaan voi pallotella niin ajatuksia kuin oikeita palloja tai haastaa heidät rantalentopallossa.

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram