Norpas - kaikkien aistien festivaali tänä viikonloppuna

Norpas festival 2017

Uuden esityspaikan edessä: Ritva Kovalainen, Ville Laitinen ja taiteellinen johtaja Matias Kauppi.

 – Norpas on kaikkien ja ei kenenkään festivaali, nauraa Norpaksen toiminnanjohtaja Ville Laitinen kysyttäessä, ketkä muodostavat monikulttuurisen ja kansainvälisen festivaalin kohderyhmän.

Hän tarkoittaa, että niin lapsiperheet, ulkokuntalaiset kuin Kemiönsaaren vakioasukkaatkin varmasti löytävät mieleistään jännittävää tai mielenkiintoista festarin laajasta ohjelmakirjosta. Norpas alkaa tänään perjantaina. Avajaiset ovat Taalintehtaan Bio Ponyssa klo 14.

Monikulttuurinen tarkoittaa, että festareilla esitetään useita taidemuotoja, esimerkiksi musiikkia, kuvataidetta, valokuva- ja elokuvataidetta, tanssia ja sirkusta. Tarjolla elämyksiä niin korvalle, silmälle kuin haju- ja makuaisteille. Lisäksi useat esitykset puhuttelevat tunteita, mielikuvitusta ja älyä ja jopa houkuttelevat yleisöä osallistumaan tapahtumiin. Kyseessä siis ei ole pelkkää viihdyttävää spektaakkelia vaan myös ajatuksia herättävää, peräti haastavaakin ohjelmaa.

– Norpas järjestetään nimenomaan Taalintehtaalla sen vuoksi, että taajaman luonto on niin hieno, täältä löytyy tunnelmallisia esityspaikkoja, jotka kielivät paikkakunnan historiasta (Vanha Verstas, Takkirautavalimo, joka tänä vuonna toimii sekä esityksille että galleriana, Masuuninraunio, Tallinaukion Makasiini, eli Rosala Handelsbod, Bio Pony.) Merellinen  ja perinteikäs ruukkimiljöö ovat sinällään kokemisen arvoisia, huomauttaa festariyhdistyksen puheenjohtaja, taidekuraattori ja ammattivalokuvaaja Ritva Kovalainen, joka on asunut saarella jo pitkään.

TÄNÄ VUONNA ulkomaisia artisteja on entistäkin enemmän, useita espanjalaisia, muutama venäläinen ja virolainen. Kotimaisia kuuluisuuksia ovat muun muassa kuvataiteilija Kuutti Lavonen, jonka näyttely avataan huomenna klo 15 Makasiinissa sekä uskomattoman taitava vibrafonisti Severi Pyysalo, joka esiintyy toisen tunnetun artistin, Kauko Röyhkän kanssa.

Erikonen elämys on tarjolla, kun Sevillasta kotoisin oleva monitaituri ”Marquet” valmistaa yleisölle paellaa Takkirautavalimossa samalla, kun eri artistit konsertoivat siellä. Myöskin paikkakunnan omia taiteilijoita ja ”ite”-taiteilijoita osallistuu Norpakseen näyttelyin ja tanssiesityksin.

– Norpaksen ohjelmista osa on ilmaisia. Ja konserttilippujen hintaan voi jopa itse vaikuttaa, Laitinen kertoo.

Hän iloitsee siitä, että monet vapaaehtoiset (kahdeksisenkymmentä) haluavat avustaa Norpaksen järjestämisessä ja paikkakunnan esilletuomisessa. Viime vuonna Norpakselle myönnettiin hieno kultturipalkinto. Taalintehdaskin huomioitiin: se valittiin Vuoden kyläksi 2016. Norpas on asettunut varteenotettavaksi kesätapahtumaksi paikallisväestönkin mielessä.

Fiksua on myös, että Helsingistä pääsee hyvin halpaan hintaan meno-paluumatkalle festaribussilla. Vuodepaikoista on festivaalien aikaan pula, mutta ihmisille on tarjolla joko edullista patjamajoitusta Ruukinhalllissa tai asuntoauto- ja telttailualue urheilukentän liepeillä. Avantgardistista ohjelmaa harrastavat varmaan hyväksyvät tällaisia vaihtoehtoja viiden tähden hotelleille.

Teksti & kuva: Ingrid Sandman

Festivaaliohjelma ja lisäinfoa: http://www.festivalnorpas.fi/2017

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram