Metsään meni – näyttely Villa Landessa

5.1.2022 - Michael Nurmi

1_Kim Holmbergin näyttely on Villa Landessa _artikel

Kim Holmbergin näyttely on Villa Landessa. 

Metsä on meille suomalaisille hyvin erityinen paikka. Se on paikka jonne mennään “lataamaan akkuja”, huutamaan pahaa oloa pois, hakemaan ravintoa, tai vain halaamaan puita. Metsä on varmasti yksi syy miksi Suomi kerta toisensa jälkeen valitaan maailman onnellisimmaksi maaksi. Metsä myös inspiroi monia maalauksiani, siksi tämän näyttelyn teemana onkin metsä. Tervetuloa näyttelyyn!

Näin kirjoittaa Kim Holmberg taidesivustollaan Art by Kim. Hän on juuri ripustanut kymmenen tauluistaan Villa Landen yläkertaan. Kaikki taulut kuvaavat metsää eri vuodenaikoina, eri valon vaihteluilla. Tauluja on syntynyt yhteensä jo kolmisen sataa, kaikki omassa ateljeessa kodin autotallissa. 

Nuori mies lähti saarelta aikoinaan Dragsvikiin inttiin ja opiskeli tämän jälkeen Åbo Akademissa informaatiotiedettä. Vaimonsa Kim tapasi Turussa ja pariskunta rakensi kymmenisen vuotta sitten talon Kemiönsaarelle. Perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kaksi lasta ja koira. Kim työskentelee tutkijana Turun yliopistossa.

Innostus taiteeseen syttyi jo nuorena, mutta elämä vei mennessään ja maalaaminen jäi taka-alalle. Kolmisen vuotta sitten Kim sai äidiltään syntymäpäivälahjaksi aloituspakkauksen öljyvärimaalausta varten ja harrastus vei mukanaan.

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202201

- Maalaaminen antaa hyvää vastapainoa tutkimustyölle. Työ on pitkälti koneen ääressä istumista. Maalaaminen on oikein hyvää mindfulnessia, siinä ei paljon muuta voi ajatella. En ollut maalannut öljyväreillä aikaisemmin. Hieman mietitytti laittaa töitä esille, mutta Mona Söderblom puhui minut ympäri. 

Holmberg harrastaa myös valokuvausta, mutta öljyvärityöt ovat oman mielen tuotoksia, eivät jäljennöksiä todellisista paikoista. 

- Taiteessa on hienoa se, että se merkitsee eri ihmisille eri asioita. Etenkin abstrakteissa teoksissa jokainen voi nähdä oman juttunsa tai tunnistaa jotain. Se voi olla myös ihan muuta mitä taiteilija itse on tarkoittanut tai ajatellut. Taiteilijan ei mielestäni pidä määrittää liikaa sitä mitä teos esittää. Työssäni joudun tulkitsemaan tutkimustuloksia, mutta siinä ei voi olla yhtä luova kuin taidetta tehdessä. Yhden taulun tekeminen voi kestää viikkoja. Maalaaminen etenee vaiheittain, välillä taulun täytyy kuivua parikin viikkoa eri vaiheiden välillä. 

Metsään meni – näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikoina 3-31.1.2022. Kimin töihin voi tutustua sivustolla artbykim https://artbykim.fi

 

Teksti & kuva: Jonna Lappalainen

2_Taulut ovat myynnissä_artikel

Taulut ovat myynnissä.

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram