”Inte kan man skriva vadsomhelst om vemsomhelst” ja ”Ensin huvitti, sitten harmitti” ovat esimerkkejä happamista kommenteista, jotka löytyvät Alexander Ginlundin Boken om Kimitoön -kirjan esilehdeltä. Negatiivisten kommenttien julkaiseminen on ilkikurinen tapa vastata arvosteluihin ja aika tyypillistä kirjailijalle. Kirja julkaistiin kesällä 700-vuotisjuhlien juhlaviikolla ja siitä on tullut varsinainen menestys.
Viime viikolla Ginlund vieraili Kemiön Villa Landessa kirjastojen Blanca -yhteistyön 30-vuotisjuhlien yhteydessä ja häntä haastatteli Benita Guseff. Yleisö sai taustatietoja kirjasta ja taustalla pyöri osa kirjan kuvituksesta.
Guseffkin korosti Ginlundin luovuutta ja kuinka hän 139 kylän kuvausten lisäksi kertoo paljon muutakin mielenkiintoista. Taustana on Ilmoituslehden julkaisema artikkelisarja, joka sai alkunsa kaksi ja puoli vuotta sitten. Ilmoituslehden päätoimittaja Michael Nurmi suostui, toki epäröiden, jaksaisiko nuori mies viedä urakka loppuun, Ginlundin ehdotukseen artikkelisarjasta. Siitä tulikin hyvin suosittu.
Ginlundin mielessä on ollut enemmän kuin kylistä kertominen. Hän halusi luoda eräänlaisen Kemiönsaaren kaanonin (kaanon=eräänlainen ojennusnuora) ja tuoda esille kylien identiteetti. Saaren historiaa ovat tutkineet lukuisat ammattitutkijat ja muut kiinnostuneet. Kotiseutukirjoja on yllin kyllin. Ginlund on käyttänyt valtavasti aikaa syventyen niin tieteellisiin teksteihin kuin vanhoihin lehtiin ja virallisiin dokumentteihin.
Mutta se, mikä tekee kirjan houkuttelevaksi, kenelle tahansa on, että hän on vieraillut kaikissa kylissä, valokuvannut ja tutustunut asukkaisiin. Tämän lisäksi hän on haastatellut jäseniä, jotka kuuluvat kotiseutututkijajoukkoon (Aikuisopiston alainen ryhmä) sekä muita kylän asioista perillä olevia ihmisiä. Kirjassa luetellaan runsaan kahdensadan haastatellun nimet. Ginlund kertoi, että hänet yleensä kohdeltiin ystävällisesti ja kutsuttiin kahville.
Kysyttäessä, puuttuuko kertomuksesta kyliä, hän kertoi, että hän on huomioinut hallinnollisia yksiköitä. Esimerkiksi Taalintehdas ei ole mikään kylä vaan taajama. Tärkeää on ollut historiikin ohella ymmärtää ja kuvata kylien sielu.
Kun Guseff kyseli kirjan välillä satiirisesta kielenkäytöstä Ginlund myönsi, että hän harrastaa huumoria ja pitää esimerkiksi Elis Sjöbergin hauskasta tyylistä. Mutta ihmisiä pitää kunnioittaa eikä hän laita mitä tahansa präntille. Mitä kylien välisiin suhteisiin tulee, siitä kertoo mm. kylien asukkaista käytetyt haukkumanimet. Ehkä ilkeät kommentit paljastavat, että vielä tänäkin päivänä löytyy kylien välistä kilpailua ja paikallispatriotismia? Ja haastateltavat ihmiset ovat voineet erehtyä kertoessaan kylästään?
Kirjassa on neljä osastoa (neljän entisen kunnan kylät kuvataan omassa osastossaan). Jokaisen osaston esipuheen on kirjoittanut tunnettu henkilö: Erika Strandberg, Calle Pettersson, Jan-Erik Enestam ja Paula Wilson. He kehuvat vuolaasti Ginlundin kirjaa - tässäpä vastaus happamille kriitikoille!
Monipuolisen Ginlundin suuri into on heraldiikka (vaakunat). Hän onkin luonut joka kylälle oman vaakunansa, joka pohjautuu juuri sen kylän erikoisuuksiin. Kirjassa kerrotaan ehdot, joita on täytettävä saadakseen luvan käyttää vaakuna.
Muutamista happamista kommenteista huolimatta Ginlund voi nauttia kirjan saamista kehuista. Hänen monipuoliset ansionsa huomioitiin jo vuonna 2017, jolloin hänet palkittiin nuorena kulttuurihenkilönä. Äsken hän sai Årets Nils Oskar -palkinnon. Ja kirjan ensimmäinen painos on loppumassa!
Kemiönsaaren 700-vuotisjuhlavuosi on tuottanut valtavasti erilaisia tapahtumia, mutta Boken om Kimitoön on takuulla asia, joka vastaisuudessakin tullaan pitämään vuoden tärkeimpiin saavutuksiin kuuluvana.
TEKSTI & KUVA: Ingrid Sandman
