Kuntabarometri: Kemiönsaaren kunta entistäkin yrittäjäystävällisempi

Kemiönsaari on kahdessa vuodessa noussut reilusti Suomen Yrittäjien kuntabarometrillä. Barometri on yrittäjille asetettava kysely, jonka avulla selvitetään, miten yrittäjäystävälliseksi he luokittelevat oman kuntansa. Viime kerralla Kemiönsaari asettui neljänneksitoista. Nyt kuntamme on noussut kahdeksanneksi. Se on maamme keskiarvon yläpuolella. Varsinais-Suomen maakuntakin on noussut kuudennelta sijalta kolmannelle heti Etelä-Pohjanmaan ja Savon jälkeen.

Kyselyn tulokset esiteltiin ennen maanantain valtuustokokousta luottamushenkilöille ja asiasta kiinnostuneille. Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter kertoi kyselyn lukuisista osioista ja esitti kaavioin, miten kuntamme yrittäjien mielestä on vastannut heidän toiveisiin. Melkein kaikki vastaukset kielivät tyytyväisyydestä, mutta heikko infrastruktuuri, eli liikenneolosuhteet, koetaan keskiarvoa kehnommiksi. Datatekniikkaan ollaan sen sijaan tyytyväisiä.

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

2.6_kompass_254x140_HighRes

Yritysten mukaan tärkeintä on kunnan suhtautuminen yrittäjiin, heille tarjottavat palvelut sekä elinkeinopolitiikka yleensäkin. Lupahakemukset toivotaan käsiteltävän nopeasti ja joustavasti, kunnan halutaan edistävän verkostoitumista ja tarjoavan yrityksiä perustaville parasta mahdollista apua.

Kemiönsaaren yrittäjien puheenjohtaja Pirjo Stenman kertoi pitävänsä itsensä yritysten ja kunnan välisenä linkkinä. Avoimuus ja yhteistyö ovat avainsanoja.

Elinkeinolautakunnan puheenjohtaja Johan Fredriksson korosti puolestaan, että yrittäjien ja kunnan välisessä suhteessa tärkeintä on, miten kunta huomioi heitä päätöksenteossan.

Suuren sote-uudistuksen jälkeen kyse on kunnan yleisestä elinvoimaisuudesta. Yrittäjille kuntaa tärkeämpiä ovat kyllä asiakkaat, hän sanoi.

Teksti & Kuva: Ingrid Sandman

1_Hanna Munter_IMG_5701_artikel
2_Pirjo Stenman i bakgrunden Johan Fredriksson_IMG_5704_artikel

Hanna Munter selitti tarkasti, mitä kaaviot kertovat. Pirjo Stenman paikallisia yrittäjiä ja Johan Fredriksson kuntaa.

Share this in: