Kunnan kiinteistöt tehokkaampaan käyttöön

mats_johansson_artikel

Mats Johansson

Kunta on vuodesta 2013 vuokrannut tiloja Kemiön Kemitra -talosta. Vuosivuokra on ollut 58 400 euora. Jotkut ovat arvostelleet sitä, että kunta on vuokrannut tiloja samalla kun sillä on käyttökelpoisia omia tiloja tyhjillään. Balans 2020 -säästöohjelman myötä on tarkasti käyty läpi miten eri osastot voisivat säästää. Nyt omia kiinteistöjä halutaan tehokkaampaan käyttöön. Kemitratalon vuokratilat on sanottu irti.

Osa henkilökunnasta on muuttanut kunnankansliaan Vretantien toiselle puolelle, osa Taalintehtaan DIT-centeriin, jossa työllistämisyksikkö toimii jo ennestään. Kunnankansliassa on tehty muutostöitä; DIT-centerissä ei tarvittu kuin joidenkin lukkojen asentamista. 

(Artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202107

Sivistysjohtaja Mats Johansson kertoo, että puolet osaston henkilökunnasta on jäänyt Kemiöön. Työtilat on valittu mm sen perusteella, missä työntekijät asuvat. Kemiöön jää vapaa-ajan yksikkö ja kehitysosasto, mutta niillä on joitakin työpisteitä DIT-centerissäkin. Tämän myötä työ on joustavampaa. 

Koronan aikana monet ovat työskennelleet etänä ja tekevät niin edelleen. Kunta uskoo, että etätyö on tullut jäädäkseen. Sen takia tullaan toimeen entistä vähemmillä työtiloilla.

 

Teksti & kuva: Maria Manelius / IS

 

N. puolet sivistystoimen henkilökunnasta työskentelee nykyään Taalintehtaan DIT-centerissä.

ditcenter

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram