Kemiönsaaren kunnan tulos odotettua parempi

24.3.2020 - Michael Nurmi

Pahta_artikel_IMG_2010

Anneli Pahta (Arkistokuva: MN)

Kemiönsaaren kunnan vuoden 2019 tilinpäätös on 2,44 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tulos vastaa alun perin budjetoitua 2,45 miljoonan euron alijäämää, jonka valtuusto muutti joulukuussa 3,07 miljoonaan euroon ennustettua heikompien verotulojen vuoksi.

- On erittäin myönteistä, että toteutunut alijäämä on alkuperäisen arvion mukainen. Kunnan käyttökustannukset ovat kasvaneet usean vuoden ajan, mutta nyt on havaittavissa pientä kasvun hidastumista. Kun verrataan toteutumaa alkuperäiseen talousarvioon, kustannukset ovat lähes miljoona euroa pienemmät, sanoo kunnanjohtaja Anneli Pahta.

Kunnassa otettiin käyttöön talouden tasapainottamisohjelma Balans 2020 vuoden 2019 talousarviovalmistelun alla. Tämän seurauksena muun muassa henkilöstökustannukset jäivät 700 000 euroa budjetoitua pienemmiksi. Sijaisia palkattiin vähemmän ja henkilötyövuosien määrä pieneni muun muassa Furubon päiväkodin ja Hultan päiväkodin yhdistämisen seurauksena. Vuoden lopussa kunnan palkkalistoilla oli 609 henkilöä, joista 455 oli toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa ja 154 määräaikaisessa työsuhteessa.

- Olemme saaneet pienennettyä myös muita kustannuksia. Ilman koko henkilöstön panostusta ja säästötoimien tarpeen tiedostamista tämä ei olisi ollut mahdollista. Osalla sosiaali- ja terveydenhuollon aloista on kuitenkin ollut pulaa pätevästä henkilöstöstä, minkä vuoksi ne ovat joutuneet turvautumaan vuokratyövoimaan. Tämä on lisännyt palvelujen oston kustannuksia, Pahta toteaa.

 

Alhainen investointitaso

Investointitaso oli viime vuonna hyvin alhainen, 1,3 miljoonaa euroa, kun se oli muutetussa talousarviossa 2,4 miljoonaa euroa. 

- Investoinneissa on ollut kyse lähinnä pienehköistä toimenpiteistä olemassa olevilla kiinteistöillä ja alueilla. Alhainen investointitaso on mahdollistanut sen, ettei pitkäaikaista lainaa ole tarvinnut ottaa. Alhaisesta vuosikatteesta johtuen tarvittiin kuitenkin lyhytaikaista luottoa päivittäisten toimintojen ylläpitämiseen ja aikaisempien lainojen lyhentämiseen, sanoo controller Daniela Sundberg.

Vuoden lopussa kunnan velkataakka oli 21,4 miljoonaa euroa, kun se oli edellisvuonna 20 miljoonaa euroa. Syynä kasvuun on, että kunta nosti vuoden lopussa 3,5 miljoonaa euroa lyhytaikaista luottoa.

Kuten kaikille muillekin kunnille, vallitsevat poikkeusolosuhteet tuovat taloudellisia haasteita myös Kemiönsaaren kunnalle. 

- Tällä hetkellä tärkeintä on kuitenkin asukkaidemme terveys. Suuri osa asukkaistamme kuuluu riskiryhmään, ja pyrimmekin nyt auttamaan heitä kaikin tavoin. On myös tärkeä tukea hoitohenkilöstöä, koska heidän voimiaan ja osaamistaan tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, sanoo Anneli Pahta.

 

Käsitteet

Vuosikate: Varat, jotka voidaan käyttää investointeihin, poistoihin ja lainanlyhennyksiin.

Henkilötyövuosi: Palkallisten palveluksessaolopäivien määrä kalenteripäivinä / 365 (ei sama kuin henkilömäärä)

ABL/Pressmeddelande

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram