Kalkholmen sai uuden yrittäjän

Kalkholmen

Tekninen lautakunta päätti tiistaina 12.9. pidetyssä kokouksessa Västanfjärdissä sijaitsevasta Kalkholmenin kiinteistön myynnistä. Kiinteistö on ollut myynnissä vuodesta 2009. Lautakunta päätti yksimielisesti esityksen mukaan hyväksyä Marja-Leena Jukan perustettavan yhtiön tekemän ostotarjouksen. Kiinteistökauppaan sisältyvät ravintola ja hallirakennus, noin hehtaarin kokoinen tontti ja jonkin verran ranta-aluetta.

Alueella on kunnan hoitama veneenlaskuramppi ja matonpesupaikka, jotka jäävät yleiseen käyttöön ja merkittiin rasitteeksi. Kauppa ei myöskään tule vaikuttamaan laitureiden käyttöön, teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Janne Salonen kertoo.

- Päätös oli yksimielinen, mutta herätti kuitenkin paljon keskustelua. Positiivisena näen, että uusi omistaja on innostunut ja halukas yrittämään ja kehittämään toimintaa. Suunnitelmissa on mainittu esimerkiksi ravintolatoiminnan jatkaminen ja ginitislaamon perustaminen. Uudella yrittäjällä on entuudestaan Brännbodan vanhassa kansakoulussa Västanfjärdissä majoitus- ja ravintolakokonaisuus Kansakoulu.

 

Teksti: Kati Lönnqvist

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram