Hyväntekeväisyysjoulukonsertti saavutti ensimmäisen tavoitteen

jussi_artikel

Jonas ja Jussi Lindberg kiittävät kaikkia keräykseen osallistuneita. – Jokainen lahjoitus auttaa turvaamaan koulutien, Jussi kiittelee yrityksiä ja yksityisiä, jotka ovat jo osallistuneet.

Jussi ja Jonas Lindberg esittävät joululauluja Facebookissa. 

- Tarjoamme joululaulun joka perjantai, lauantai ja sunnuntai jouluun saakka. Viimeinen kappale esitetään Jouluaattona.

Konserteilla kerätään tänä vuonna rahaa liikenneturvallisuuden parantamiseen. Lindbergin mukaan kohdekin on jo selvillä, nopeusnäyttötaulut. Nopeusnäyttötaulut ovat tuttuja esimerkiksi tietyömailta ja ne laskevat tutkitusti ajonopeutta. Yhden taulun hinta on 3 250 euroa. 

- Ensimmäiseen tauluun on jo rahat kasassa, se tulee Amoskoulun kohdalle, Lindberg kertoo.   

Sijoituspaikkaa mietittiin yhdessä ELY -keskuksen ja poliisin kanssa. Poliisin mukaan nopeusvalvontaa kohdistetaan nimenomaan vaarallisiin tieosuuksiin, jotka on kartoitettu yhdessä ELY keskuksen ja paikallisen poliisin kanssa. Amoskoulun kohdalla on usein poliisin kamera-auto. Taajamissa oleva 40 km/h rajoitus perustuu kävelijöiden turvallisuuteen. Nopeusnäyttötaulut muistuttavat autoilijaa liian kovasta nopeudesta ilman sakkoa.  

- 40 km/h törmäysnopeudella jalankulkijalla on mahdollisuus selvitä onnettomuudesta, Thomas Westerholm poliisista taustoitti.

Näyttötaulut toimivat akuilla ja latautuvat aurinkoenergialla. Tie 181 on ELY -keskuksen vastuulla. ELY -keskus on näyttänyt vihreää valoa hankkeelle ja Kemiönsaaren kunta hakee lopullisen luvan, kun nopeusnäyttötaulut on hankittu. 

- Kunta tarjoaa asennuksen ja ylläpidon, Jonas Pomrén Kemiönsaaren kunnasta kertoo. 

Mcc Islanders toimii hankkeen kummina, kerholle liikenneturvallisuus on erittäin tärkeää. Parannetaan lasten turvallisuutta, yhdessä. Keräyksen tilinumero on FI22 5550 0720 0426 81.

Teksti ja kuva: Jerker Jokiniemi / IS

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram