Ninni Lindroos ja Hilla -koira.
Koiraa pidetään ihmisen parhaana ystävänä, mutta se voi myös toimia avustajana työssä. Ninni Lindroosin Ristoria -yritys tarjoaa puheterapiaa sekä koira-avusteisia palveluja.
Lindroos varttui Sauvossa, mutta on käynyt koulua Kemiössä. Hän on opiskellut logopediaa Åbo Akademissa. Suoritettuaan filosofian maisterin tutkinnon hän sai terapeuttivaltuutuksen vuonna 2014. Samana vuonna hän muutti saarelle asumaan.
Uranvalinta oli selvä koska hän oli keskustellut logopediaa opiskelevan tuttavansa kanssa. Hän kertoo myös kiinnostuksestaan työskennellä ihmisten parissa. Psykologia sekä biologia yhdistyvät logopediassa.
Nyt hän työskentelee puheterapeuttina koko saarella ja yhden viikkopäivän saaren ulkopuolella. Työkuvaan kuuluu vaativa lääketieteellinen kuntoutus ja kohderyhmänä ovat kaikenikäiset lapset.
Myöhemmin koirakin liittyi työnkuvaan. Kuntoutuskoira on koulutettu, testattu ja suorittaa työkokeen tullakseen hyväksytyksi tehtävään. Ulkopuolinen osapuoli arvioi, onko koiralla ne ominaisuudet, jotka voisivat mahdollistaa sen työskentelyn eri tilanteissa ja erilaisten ihmisten parissa. Testataan miten se reagoi vieraisiin ihmisiin, yllättäviin ääniin jne. Kun se on todettu sopivaksi, sen on suoritettava työkoe. Lindroos suoritti vuonna 2022 ”Koira-avusteinen kasvatus- ja kuntoutustyö” -kurssin.
Lindroos kertoo, että vaikka koira olisi miten ihana lemmikki, voi olla, ettei se lainkaan viihdy ihmisen työympäristössä; se saattaa stressaantua ja reagoida aivan tilanteeseen sopimattomalla tavalla.
Koiran omistaja on koulutettava koiran kanssa työskentelyyn. Hänen täytyy voida tulkita koiran signaalit eikä koiraa saa asettaa tilanteisiin, joista se ei pidä. Mikä on sopiva työmäärä sille ja miten sen kuuluisi rentoutua työn jälkeen? On myös pystyttävä arvioimaan, onko koira-avusteinen terapia oikea ratkaisu määrätyssä tilanteessa.
Koira-avusteinen terapia pohjautuu aina asiakkaan toivomuksiin ja tarpeisiin. Koira saattaa olla mukana rauhallisen ilmapiirin luomiseksi, tukena ja yhteisöllisyyden vuoksi. Tarkoituksena on lisätä asiakkaan motivaatiota; hänen saattaa olla helpompaa suorittaa tehtäviä, jos samalla saa hyvillä koiraa.
Lindroosin mukaan eläimen kanssa työskentely voi olla helpompaa kuin ihmisten kanssa. Koira-avusteisessa terapiassa voi harjoitella sosiaalisia taitoja, keskustella tunteista ja tukea oppimista. Koiran läsnäolo vaikuttaa paljon terapiatilanteeseen. Se luo työrauhaa ja auttaa potilasta keskittymään ja rauhoittaa harjoittelutilanteissa.
HILLA- JA ELLA -koirat avustavat Lindroosia terapiatyössä. Hilla on 6-vuotias lapinkoira ja Ella vuoden ikäinen labradori. Hilla suoritti soveltuvuustestin 2021 ja sen työkoe hyväksyttiin vuonna 2023. Lindroosin mukaan se on oppinut ymmärtämään esimerkiksi, pitääkö jäädä hieman kauemmaksi potilaasta vaiko pitäisi olla liikkeellä.
Hilla toimii rauhallisesti ja luo näin rauhallisen työympäristön. Ella puolestaan on osallistunut työhön alusta saakka. Soveltuvuustesti suoritetaan lähiaikoina (koiran on oltava vuoden ikäinen). Ella pitää kovasti ihmisistä ja haluaa olla kosketuksissa heihin, mutta on rauhallinen ikäänsä nähden. Tietenkin Ella kaipaa paljon harjoittelua, mutta lupaavalta näyttää.
Omasta työstään Lindroos kertoo, että parasta on, että siinä saa olla luova ja että mikään päivä ei ole toisten kaltainen. Harjoitukset suunnitellaan asiakkaan toivomusten ja tarpeiden mukaan. Tehtäviä ja ympäristöjä voi muuttaa. Voidaan esimerkiksi työskennellä luokkahuoneessa, liikuntasalissa, metsässä tai päiväkodin pihalla.
Koira on myös nostanut terapian uuteen luovuuteen; Lindroos voi nyt keksiä uusi tapoja työskennellä. Hänestä on ihanaa seurata, miten lapset luovat suhteensa koiraan ja miten koira vaikuttaa terapian etenemiseen.
Hän on myös kiitollinen hyvästä yhteistyöstä saaren eri yksiköiden kanssa. Hän on kokenut myönteistä suhtautumista koira-avusteiseen puheterapiaan.
TEKSTI: Heidi Lindberg, KÄÄNNÖS: Ingrid Sandman