Dalsbruks Fabrikissa tapahtuu

1_fabrik-artikel

TJ Göran Eriksson

Taalintehtaan entisiä tehtaan halleja ollaan kunnostamassa. Hallien julkisivut uudistetaan. Viimeisten kuukausien aikana on asennettu yli 100 terästonnin painoisia rakennelmia ja sisäseiniä peräti 600 metriä. Joidenkin hallien lattiat ja alueen piha on asfaltoitu, yhteensä n. 1,5 hehtaarin alalta. Toimitusjohtaja Göran Eriksson kertoo, että kesä on ollut tosi kiireinen.

Kesäkuussa solmittiin sopimukset uusien vuokralaisten kanssa minkä jälkeen vuokratiloja alettiin kunnostaa. Töihin on osallistunut 30-40 paikallista ammattilaista, heidän joukossaan rakentajia, peltiseppiä, sähköasentajia ja terästyöläisiä. Eriksson on töihin tyytyväinen. Hänen mukaansa he ovat työskennelleet hyvin ja joustavasti. Elokuussa tilat voitiin luovuttaa vuokralaisten käyttöön.

Nyt on jo puolet tiloista vuokralla. Erikssonin mukaan tämä tietää, että ollaan pitkäaikaisia suunnitelmia edessä. Tilathan saatiin tyhjennetyiksi vasta viime talven aikana.

Kunnostukset ja muutostyöt tietävät miljoonaluokan investointeja. Dalsbruks Fabrikin ostaessa hallit ja tehdasalueen konkurssipesältä tiedossa oli, että korjausvelkaa oli paljon. Nyt puutteet on pikkuhiljaa korjattu. Alue on myös siivottu ja julkisivut uusittu jotta alueen imago kohentuisi. Alueella työskentelee kolmisenkymmentä henkilöä, joita työllistävät viitisentoista yritystä. Esimerkiksi laivoja lastattaessa hyödynnetään lisäksi paikallisia yrityksiä.

AVENA Nordic Grain alkoi jo viime vuonna varastoida kauraa Taalintehtaalle ja käyttämään satamaa. Nyt pari muutakin saman alan yritystä alkavat toimia samalla tavalla. Agro Lantmännen ja Hankkija ovat vuokranneet tiloja Dalsbruks Industrial & Logistics Parkista. Satama on vuokralaisille tärkeä, sieltä kun helposti kookkailla laivoilla pääsee kuljettamaan viljat eri puolille Eurooppaa. Satamaa käytetään myös puutavaran kuljettamiseen. Vuositasolla satamassa käy 25-30 alusta. Eriksson korostaa sataman strategista merkitystä.

Tehdasalueen sisääntulopaikalla on suuri vaaka, jolla viljarekat punnitaan sekä ennen ja jälkeen lastin purkua jotta viljan paino selviää. Syksyn aikana useita satoja viljarekkoja saapuu punnittaviksi. Samassa tilassa sijaitsee yritysten toimistotkin. 

Harri Kiviaho satamaoperaattori SeaPort Logisticsista sanoo, että vilja on tänä vuonna kypsynyt myöhään; nyt vasta sitä aletaan toimittaa varastoon. Timo Kiviaho puolestaan kertoo viljakuormia otettavan vastaan aamukuudesta iltakahdeksaan. Hän on valmiina lehtipuhaltimen kanssa puhdistaakseen rekat ennen kuin ne ajavat halliin lastin purkamista varten. Elintarvikehallien puhtaus on hyvin tärkeä.

ENTISEN mekaanisen verstaan lattia on asfaltoitu. TeijoLog Oy muuttaa lokakuun alussa sinne ja aloittaa mm moduulitalojen tuotannon. Hallissa ollaan vielä viimeistelemässä kunnostusta. Eriksson uskoo että puurakentaminen ja maataloustuotteiden käsittely soveltuvat entisen terästehtaan tiloihin. Koronan vuoksi jotkut neuvottelut on edelleen siirretty; yritykset ovat epävarmoja tulevasta.

Myöskin pieniä paikallisia yrityksiä löytyy vuokralaisten joukossa. Uutuutena on Juha-Pekka Seppälän ”Saariston Mini varasto”. Se on niin yksityisille kuin yrityksille tarkoitettu varasto, johon mahtuu pienehköjä tavaroita.

Mathias Lönnström on vuokrannut entisen laboratorion. Siitä hän aikoo tehdä valokuvausstudion ja naamioasujensa varaston. Alueella toimii jo ennestään pieniä, etenkin rakennusalan yrityksiä.

Teksti & kuva: Maria Manelius

 

Dalsbruk Industrial & Logistics Parkin alueella toimivia yrityksiä:

Avena Nordic Grain Oy

Hankkija Maatalous

Lantmännen Agro

Kimitoöns Båtcenter Ab /

Kemiönsaaren Venekeskus Oy

Maskinentreprenör

Ben Lindström Ab / Oy

MLJ Johansson Oy Ab

CS Kiinteistötekniikka /

Asbestsanering -Asbestipurkutyöt

Seaport Logistics SL Oy

F:ma Tom Ek T:mi

F:ma Alexander Johansson T:mi

Skärgårdens Minilager Ab /

Saariston Minivarasto Oy

Oy Salmonfarm Ab

Transport Tero Lindroos Oy / Ab

Ateljee Lönnström

Marinero Ab

Seaside Service Ab Oy

Share this in: