Biskopsön leirillä iloisia lapsia

8.7.2021 - Michael Nurmi

1_anunkasan_artikel

Tämän vuoden reippaat ryhmänjohtajat. Vasemmalta Gabriel Lindström, Julia Lindroos, Hermanni Hursti, Elina Haanpää, Ville Paju, Fanny Gustafsson, Harald Jensen, Victor Lindroos, Annina Metsälä. Makuulla Ida Lehtivaara ja Alexandra Jensen.  

Juhannuksen jälkeisellä viikolla pidettiin perinteinen lastenleiri Biskopsön saarella. Tänä vuonna leiri oli niin suosittu, että paikat loppuivat muutamassa tunnissa. Leiri järjestetään yhteistyössä Taalintehtaan Meripartiolaisten ja Kemiönsaaren seurakunnan kesken. Vuoden teema oli Amerikan tasankojen alkuperäiskansat, joita aiemmin kutsuttiin preeriaintiaaneiksi. Leirin nimi Anunkasan tarkoittaa valkopäämerikotkaa lakota-kielellä. Leiri on kaksikielinen ja sille voivat osallistua niin paikalliset kuin kesävieraatkin. Tänä vuonna leirille osallistui 39 lasta seitsemästä kahteentoista ikävuoteen. Lapset jaettiin kuuteen ryhmään, mitkä nimettiin eri heimojen mukaan: Kiowa, Cheyenne, Crow, Sioux, Blackfoot ja Comanche. Yksitoista nuorta toimi ryhmänohjaajina aikuisten leirinvetäjien vastatessa ohjelmasta ja ruoanlaitosta.

LEIRI ALKOI tiistaina, kun osallistujat saapuivat yhteysalus MS Stellalla Biskopsöhön. Ensimmäisen leiripäivän kuluessa pystytettiin teltat ja lapset saivat tutustua leirialueeseen. Jäljitysleikin lomassa ryhmät saivat vastata kysymyksiin Amerikan alkuperäiskansoista ja valmistaa miniatyyritiipiin. Illalla kokoonnuttiin leirinuotiolle ja lapset saivat leirikasteen. Jokainen ryhmä esitti valmistelemansa ohjelmanumeron.

Keskiviikkona lapset saivat veistää ja koristella omat keihäät Tina Höglundin ja Marjut Kytölän johdolla. Harri Kemilä rakensi ryhmien kanssa telineen keihäille. Sillä aikaa Annika Qwarfordt-Sahlgren piti korupajaa, jossa lapset saivat valmistaa helmistä ranne- ja kaulakoruja. Suosittu droppboll-turnaus pidettiin koulun takana olevalla nurmikolla. Tiukin ottelu käytiin ryhmänjohtajien ja aikuisohjaajien välillä. Torstain vastaisena yönä vanhemmat lapset pääsivät yöseikkailulle.

Torstaipäivä käynnistyi jousiammunnalla ja kalliomaalauksilla, jonka jälkeen iltapäivällä suunnistettiin perinteiseen tapaan Biskopsön metsissä. Illalla järjestettiin iso juhla laulu- ja tanssiesityksineen. Sekä lapset että aikuiset olivat tehneet hienoja vartalomaalauksia juhlaa varten. Ilta päättyi uinnin ja hampurilaisten merkeissä. Perjantaina ennen kotiin lähtöä pidettiin leiriolympialaiset. Lajeina oli jousiammunta, keihäänheitto, pituushyppy ja köydenveto. Joukkueet kilpailivat toisiaan vastaan.

(artikkeli jatkuu ilmoituksen alla)

kompass_254x140_abl_202127

TAALINTEHTAAN MERIPARTIOLAISTEN purjevene Paprica oli leiriläisten käytössä. Kippari Jari Lehtivaara huolehti siitä, että kaikki halukkaat pääsivät purjehdukselle. Dennis Lehtivaara opetti lapsia purjehtimaan pienemmällä jollalla. Optimistijollaa ja kajakkia pääsi myös käyttämään yhdessä Maria Maneliuksen ja Jonas Adolfssonin kanssa. Lapset saivat uida monta kertaa päivässä, sillä leiriviikko oli aurinkoinen ja lämmin. Hyppytorni ja liukumäki olivat tosi suosittuja. 

Andrea Granroth ja Jonna Lappalainen valmistivat leiriruoan Biskopsön koulun keittiössä. Torstain lounas, makkarakeitto, valmistettiin itse trangialla yhdessä ryhmänohjaajien kanssa. 

BISKOPSÖN LEIRISTÄ on tullut perinne, sehän on järjestetty jo 80-luvulta alkaen. Leireille on vuosien saatossa osallistunut paljon lapsia, useammat osallistuvat leirille vuosi toisensa perään ja kasvaessaan tulevat ryhmänohjaajaksi. Leirin aihe vaihtuu vuosittain ja ryhmät kilpailevat leirimestaruudesta. Vuoden kilpailu oli hyvin tasaväkinen ja sisälsi monta eri lajia. Comanche-ryhmä oli tämän vuoden voittaja.

Leiriläisten lähtiessä kotimatkalle monta elämystä rikkaampana, purkavat ohjaajat leirin ja aloittavat seuraavan vuoden leirin suunnittelun. Tavataan Biskopsössä jälleen ensi kesänä!

Teksi & kuva: Maria Manelius, Käännös: Jonna Lappalainen

2_anunkasan_artikkel

Purjeveneet olivat kovassa käytössä leirin ajan. 

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram