Ännu lite bättre… Västanfjärd valittu Vuoden Kyläksi!

max_gunnevi_IMG_4254

Varsinais-Suomen Kylät ry on valinnut Västanfjärdin Vuoden Kyläksi. Perusteita riittää. Vuodesta 2010 toiminut Västanfjärds Byaråd (kylätoimikunta) perustettiin vuosi sen jälkeen, kun Kemiönsaaren kolme kuntaa liitettiin yhteen. Kylätoimikunnan tarkoituksena oli ja on vaalia kunnista pienimmän, Västanfjärdin etuja. Tänä vuonna kilpailussa korostettiin kylien kykyä tuoda esille omaleimaisuuttaan. Tässä Västanfjärd on onnistunut hyvin. Västanfjärdiä ja sen identiteettiähän ovat jo vuosisatoja muokanneet merenkulku, niin talonpoikaispurjehdus kuin kaukomaille suuntautunut laivaliikenne, sekä kalkkilouhokset ja kalkkitehdas Kalkholmenilla.

Viime vuosina paikkakunnalle on syntynyt useita kulttuuri- ja luontopolkuja, joissa on hyödynnetty paikallisia erikoisuuksia. Tapahtumia on luotu paikallisin ehdoin kuten esimerkiksi MUME, joka perustuu hiljaisuuteen ja meditaation tarpeeseen.

Palkintoa perustellaan myös sillä, että västanfjärdiläiset menestyksekkäästi ovat vastustaneet kunnallisten palvelujen lakkauttamista. Näin on pelastettu vanhainkoti ja kirjasto. Kun niin paikkakuntalaisten kun kesämökkiläisten suosimaa kirjastoa kokous- ja näyttelytiloineen keväällä uhkasi lakkauttaminen, laadittiin vapaaehtoisten lista ja pidennettiin kirjaston aukioloaikoja neljällä lauantaitunnilla. Neljässä kuukaudessa lainat lisääntyivät peräti kymmenen prosenttia!

Perusteissa mainitaan myös Västanfjärdin toimiva ala-aste, maamme vanhin K-kauppa sekä useita tunnettuja matkailun alalla toimivia yrityksiä. Myös kaksikielistä kylälehteä, Västanfjärds Bulletiniä kehuttiin mainiten, että muutkin tiedotuskanavat ovat toimikunnan ahkerassa käytössä. Perusteissa huomioidaan myös Västanfjärdin iskulause, ”Allting är lite bättre i Västanfjärd” (Kaikki on hieman paremmin Västanfjärdissä).

 

KYLÄTOIMIKUNNAN puheenjohtaja Max Andersson ja varapuheenjohtaja Gunnevi Vesterlund huomauttavat, että kylätoimikuntaan on saatu tosi hyviä avustajia, niin hallitukseen kuin jäseniksi ja talkoolaisiksi. Suuresta panostuksesta on esimerkiksi vastannut paikkakunnalle jo vuosia sitten asettunut Marjatta Karikoski. Kulttuurisihteeritaustansa ja kaksikielisyytensä takia hän on ollut korvaamaton monissa tehtävissä. 

- Kylätomikunta uurastaa pitkällä tähtäyksellä sen eteen, että Västanfjärd jatkossakin olisi elävä paikkakunta, jossa kaikki, huolimatta mistä saapuvatkin, viihtyvät ja voivat hyvin, Vesterlund sanoo.

Suuriin ja pitkäjänteisiin panostuksiin kuuluu Kalkholmenin kehittäminen. Jo nyt se toimii kaikkien olohuoneena. Talkoilla pystytetty esityslava on ahkerassa käytössä. Se on mm edellytys Västanfjärdin harrastelijateatterin elpymiselle. Jo kahtena kesänä Teater Fjerden on tuottanut ammattilaisnäyttelijä Veronika Mattsson-Korpakin ohjaaman kesänäytelmän.

- Villiruusujen yö on toinen perinnetapahtuma joka on houkutellut paljon yleisöä Kalkholmenille, Vesterlund muistuttaa.

Suuri kulttuuriteko oli Västanfjärdsboken – våra berättelser -kirjan aikaansaaminen. Kirja tarjoaa mielenkiintoista lukemista, jossa kovin erilaiset äänet pääsevät kertomaan muistojaan, kukin omaan tyyliinsä.

 

MATKAILU voi - Västanfjärdin lukuisten, usein kylätoimintaan osallistuvien mökkiläisten lisäksi - tuoda tärkeän kortensa kekoon haja-asutusseudulla. Tämä mielessään kylätoimikunta alati keksii ja raivaa uusia luonto- ja muitakin kävelyreittejä. Kyltit kertovat vanhojen talojen historiasta, kalkkipitoisen maaperän kasviharvinaisuuksista jne. 

Kunnan puuttuvasta mielenkiinnosta huolimatta toimikunta edelleen haaveilee kunnollisen vierasvenesataman rakentamisesta Kalkholmenille. Suunnitelmat ovat olleet valmiina jo pitkään.

- Olemme tosi iloisia ja kiitollisia kaikista vapaaehtoisvoimista, jotka auttavat meitä toteuttamaan suunnitelmiamme. Me aktivistit vanhenemme ja hommiin tarvitaan uusia nuoria ja varttuneempiakin talkoolaisia, paikkakuntalaisia ja osa-aikaisia, sanoo Andersson, jolla on paljon kokemusta siitä, miten moni yhdistys ja ryhmä on kaivannut hänenkin panostustaan.

Västanfjärdissä kyllä riittää yhdistyksiä. Niitä on jopa parisenkymmentä. Mikäli haluaa osallistua yhteisiin rientoihin, yhdistykset tarjoavat sekä mielekästä tekemistä että mukavaa seuraa.

Kylätoimikunnalta ideat eivät lopu. Kunhan kiivain kesäkausi on viety päätökseensä Muinaistulien yön (lauantaina 31. elokuuta. mm ”Leijat Västanfjärdin yllä”, ”Årets Sommarpratare”) myötä, aletaan valmistella talvikauden tahtumia, esimerkiki Pikkujoulumarkkinoita. Pitäjänsuunnitelmakin kaipaa päivittämistä. Sitä ennen, lauantaina syyskuun 14. päivänä, järjestetään kaivoskävely (klo 19) Norrlammalan kaivokselle ja Ääni- sekä valoesitys Stus -kaivoksella (klo 20.30). Västanfjärdissä ja muussakaan kunnassamme ei ole puutetta luovista ihmisistä.

 

Text & foto: Ingrid Sandman

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram