
Kun yleisö viime viikolla kokoontui Taalintehtaan ”Talolle” maksamaan teatterilippunsa, odotukset olivat suuret. Eikä kukaan pettynyt. Ruukinteatterin lasten ja nuorten ryhmän Alice i Underlandet näytelmä oli juuri niin hauska ja värikäs, mitä katsomon täyttävät vanhemmat, isovanhemmat ja muu yleisö oli odottanut. Näytelmä sopii kaikenikäiselle.
Ruukinteatterin lasten ja nuorten ryhmä on toiminut monta vuotta. Nuorisoryhmä syntyi vuonna 1998 Ulla Väärän (koulukuraattori) toimesta ja jo seuraavan vuonna hän ohjasi Hans Ginlundin kanssa yhdessä Patte ja Ellarock -nuorisonäytelmän. Lastenteatteria he ovat ohjanneet sen jälkeen vuosittain. Alice i Underlandet esitettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2003. Se oli jättimenestys, jossa näyttämöllä 40 lasta!
TÄLLÄ kertaa näyttelijöitä on lähes 30. Alicen suurta pääroolia esittävät Livia Rehn ja Lina Malm ja Jänistä esittävät Liina Bruun ja Tekla Grönroos. Ohjaajat Ginlund ja Väärä ovat aina syksystä saakka uurastaneet, jotta suuri näyttelijäporukka, jossa juuri koulunsa aloittaneita, ehkä vasta lukemaan oppivia ekaluokkalaisia, aina teini-ikäisiin yhdeksännen luokan oppilaita, osaisivat toimia tiiminä. He ovatkin onnistuneet. Kaikki eläytyvät rooliinsa ja koko ensemble toimii yhteisöllisesti.
Emmi Väärä pianossa näytteiljät laulavat laulujaan, joilla näytelmän eri osastot saadaan toimimaan ilman, että kokonaisuus pirstaloutuisi. Ginlundin lavastus on niukkaa eikä turhaa rekvisiittaa ole. Lasse Harkkalan tausta suo jännittävää satutunnelmaa kilpailematta asujen kanssa.
Ruukinteatterin puvustaja kaikkina vuosina, Pia Nyman, on taas ylittänyt itsensä. Ihmemaan satuhahmot on fiksusti varustettu ja niitä pystyy tunnistamaan, asut ovat ihanan värikkäitä.
Näytelmä on Gunvor Ponténin ja Ingvar Danielssonin dramatisointi Lewis Carrollin klassikkokertomuksesta vuodelta 1865, mutta näytelmä ei ole pelottava, kuten kirja saattaisi olla. Sehän jopa kiellettiin aikanaan. Näytelmässä toki ilkeä kuningatar uhkaa teloittamisella ja Alicekin miettii omaa käyttäytymistään – pitääkö uskaltaa vaiko ei? Varttuneempi yleisö nauraa eikä lapsia peloteta.
ENSI-ILTA päättyi kiitoksiin, kukitukseen ja Otto Bruun muistutti, miten paljon iloa koko harjoitusjakso on tuottanut nuorille. Eri puolilta kuntaa saapuneet lapset ja nuoret ovat tutustuneet, ystävystyneet ja kokeneet yhteisöllisyyttä. Teatteritoiminta rikastuttaa kunnan kultuurielämää ja lisää nuorille tarkoitettavaa vapaa-ajan tarjontaa.
Lasten ja nuorten teatteritoiminta edellyttää myös, ehkä jopa toisia vapaa-ajan toimintoja enemmän, että vanhemmat osallistuvat kuljettamalla ja vaikkapa välipalan tarjoamisella. Aikuiset ovat ymmärtäneet, että näytteleminen kehittää nuoria; hehän joutuvat eläytymään näyttämön hahmoihin.
Enää on kolme mahdollisuutta kokea näytelmä. Se esitetään tällä vookolla keskiviikkona klo 18, perjantaina klo 18 ja lauantaina klo 15.
TEKSTI: Ingrid Sandman







