Kemiönsaaren keskuskoulus ykkösluokkalaisia ovat valmiina koulun alkamisesta. Kuvassa Joel Virtanen, Nemo Koiviso ja Olga Makkonen (oikealla).
Kemiönsaaren keskuskoulun oppilaat kokoontuvat koulun pihalle hyvissä ajoin ennen kellon soittoa. Uusi kouluvuosi on alkamassa. Koulussa on tänä lukuvuonna kuusi ekaluokkalaista.
Joukossa ovat Olga Makkonen, Joel Virtanen ja Nemo Koivisto.
– Tunnemme toisemme jo entuudestaan, Makkonen kertoo.
Uudet ekaluokkalaiset tapaavat toisensa pihalla. On hauskaa ja jännittävää aloittaa koulu, joka on hyvin erilainen kuin esikoulu.
– Esikoulussa opimme vähän kirjaimia, mutta emme lukemaan. Haluan oppia lukemaan ja kirjoittamaan, hän sanoo.
He ovat ostaneet kaiken tarvittavan koulun aloittamista varten. Reput ovat heidän selässään ja niissä on penaali, kyniä ja muita koulutarvikkeita. Koulun opetushenkilöstö tulee pihalle tervehtimään oppilaita.
TEKSTI & KUVA: John Illman