Maanantaina 11. joulukuuta Kemiönsaaren kunta järjestää yhteistyössä Kemiönsaaren Yrittäjät ry:n kanssa KickSTART-tapahtuman. Inspiroiva tapahtuma tarjoaa tietoa erilaisista sijoitusmahdollisuuksista mikro- ja pienyrityksille Kemiönsaaren elinkeinoelämässä. Tapahtuma on osa Yrittäjän START -hanketta, jonka tavoitteena on edistää kasvua ja kehitystä tukemalla vastaperustettuja yrityksiä Kemiönsaaressa.
– KickSTART-tapahtuma on todellinen inspiraatioilta, jossa esitellään mahdollisuuksia ja erilaisia vaihtoehtoja mikro- ja pienyritysten rahoitukseen ja sijoittamiseen. Illan aikana käsitellään muun muassa osakkeiden ostoa ja myyntiä, mikro- ja pienyritysten osakeanteja sekä yrityskauppoja sukupolvenvaihdosten yhteydessä, kertoo START-projektin työryhmän jäsen Michael Nurmi.
Tapahtuman inspiraatiopuhujilla on pitkäaikaista kokemusta sijoitusmahdollisuuksista ja jakavat illan aikana osaamistaan muille. Puhujina ovat Fredrik Lindblom (Nordea), Annika Aalto (Finnvera), Göran Eriksson (Fabrik 1686), Mikael Lönnroth (Saari Partners) ja Michael Björklund (Smakbyn, Åland Distillery).
– Illan tavoitteena on tehdä erilaiset rahoitusmahdollisuudet yrittäjille paremmin saavutettaviksi, ja sen myötä tukea alueen tervettä kasvua. Paikallisen yrittäjyyden edistäminen, kehityksen varmistaminen ja uusien työpaikkojen luominen on koko Kemiönsaaren etu, sanoo START-hankkeen hankevetäjä Minna Rehn.
Hankkeen aikana on kehitetty toimintamalli, jonka tarkoituksena on helpottaa uusien yritysten perehdytystä Kemiönsaaressa. Prosessiin kuuluvat muun muassa henkilökohtaiset postikortit kunnan ja yrittäjäyhdistyksen terveisillä. Tarkoituksena on luoda yhteys uuteen yrittäjään ja tarjota tälle tärkeitä yhteystietoja. Hanke on myös järjestänyt erityisesti uusille yrittäjille suunnattuja tapaamisia. Seuraava tapaaminen vuonna 2023 perustetuille yrityksille suunnitellaan pidettäväksi alkuvuodesta 2024. Postikorttien lähettämisen jälkeen on tehty seurantapuheluita yrityksille. Tapaamisista ja puheluista saadun tiedon perusteella on käynyt ilmi verkostojen tärkeys: useimmilla yrityksillä on ollut tukenaan henkilö, joka on toiminut neuvonantajana yritystoiminnan alkaessa.
START-hankkeessa testattujen toimien avulla voidaan tunnistaa parhaat käytännöt ja selvitellä, mitkä toimenpiteet voidaan ottaa osaksi kunnan ja yrittäjäyhdistyksen jatkuvaa toimintaa. Michael Nurmen, Mathias Lönnströmin ja Axel Erikssonin muodostama työryhmä yhteistyössä yritysneuvoja Mats Nurmion ja kunnan kehitysosaston kanssa suunnittelee ja kokeilee jatkuvasti uusia toimenpiteitä yrityskasvun tukemiseksi.
– Seuraavaksi kokeilemme toimintamallia, joka yhdistää yrittäjät paikallisiin mentoreihin, jotka voivat toimia sparraajina. Tämä tarjoaa uusille yrittäjille mahdollisuuden luoda kontakteja ja saada tietoa kokeneilta henkilöiltä, joilla on vahvat siteet paikalliseen elinkeinoelämään, sanoo Mats Nurmio.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös konsepti, joka toteutettaisiin paikallisena versiona tv-ohjelmasta Leijonan luola. Kiinnostusta tähän aloitteeseen kartoitetaan tarkemmin KickSTART-tapahtuman yhteydessä, jotta voidaan arvioida, onko konseptilla edellytyksiä kuulua hankkeen jatkuviin panostuksiin.
START-hankkeesta voi lukea lisää kunnan verkkosivustolla: Kemiönsaaren kunnan hankkeet - lisäinfoa antaa myös Minna Rehn, 040 778 5662 , minna.rehn@kimitoon.fi
TEKSTI: ABL
KickSTART työryhmä. Michael Nurmi, Minna Rehn & Mathias Lönnström.