Saariston naisten seminaarien iskulause kertoo tapahtuman synnystä ja siitä, mitä jo kolmenkymmenenkahdeksan vuotta järjestetyt seminaarit ovat koskeneet. Tänä syksynä järjestäjävuorossa oli Kemiönsaarella toimiva Akkapankki. Kolmen päivän seminaarit järjestettiin Taalintehtaalla perjantaista sunnuntaihin. Osallistujia oli lähes 50, suurin osa itäiseltä ja läntiseltä Turunmaalta.
Saaristolaiset alkoivat 80-luvulla olla yhä enemmän huolissaan väestökadosta. Lisäksi kymmenen miestä kohden saaristossa asui vain seitsemän naista. Ahvenanmaalla syntyi ajatus vuosittain järjestettävistä naisten seminaareista. Niissä voitaisiin jakaa kokemuksia, uusia ideoita ja luoda verkostoja. Edistettäisiin naisten mahdollisuuksia jäädä asumaan saaristoon tai jopa houkutella muuttamaan sinne.
Kiitos Pohjoismaiden ministerineuvoston saaristosyhteistyön rahoituksen päästiin kehittämään tapahtumaa, jossa naiset Ahvenanmaan, Tukholman ja Turunmaan saaristoista tapasivat, oppivat uutta ja pääsivät rentoutumaan kiireisen kesäkauden päätyttyä. Vuosisadan vaihteen tienoilla mukaan kutsuttiin myös Viron saariston naiset. Käytännön järjestelyistä vastaavat vuoron perään eri saaristojen paikalliset naiset. Tänä vuonna seminaarit olisivat täyttäneet 40 vuotta, mutta koronan takia kahtena vuonna seminaareja ei järjestetty.
TAALINTEHTAAN seminaarien tarjonta oli rikasta ja monipuolista: ajankohtaisia tietoja, ruukin historiallinen miljöö, osaavien naisten mielenkiintoisia luentoja, tutustuminen paikallisiin yrityksiin, rentouttavaa saunaa, kävelyjä, leikkejä ja upeita musiikkiesiintymisiä. Puhumattakaan yhdessäolosta ja vanhojen ystävien tapaamisesta. Saareltamme löytyy paljon taitavia ja kiinnostavia ihmisiä ja mitä erilaisimpia muusikoita.
Nauvosta oleva Nina Söderlund, Finlands Öar rf:in puheenjohtaja, luennoi ajankohtaisista, valtakunnan tasolla tapahtuvista asioista, esimerkiksi 40 vuotta vanhan saaristolain uusimisesta. Hänen mukaansa ongelmana on, etteivät päättäjät ole kovinkaan perillä saariston oloista. Laki ja asetukset kuuluisivat ennen kaikkea laatia saaristolaisia ajatellen, mutta myös saaristolaisten elannolle niin tärkeät osa-aikaiset ja matkailijat mielessä. Saariston logistiikka (lautat) ja saaristokuntien valtiolta saama tuki sekä mökeistäkin saatava kiinteistövero ovat elintärkeitä. Kirjoilla ei voi olla kuin yhdellä paikkakunnalla, joten kesäasukkaita ei voida verottaa, vaikka he hyödyntävät kunnan palveluita.
Toimittaja Mia Henriksson kertoi Skärgård -lehdestä, joka kertoo saariston oloista ja ihmisistä. Se ilmestyy neljästi vuodessa ja vahvistaa saaristolaisten identiteettiä.
TÄRKEÄ osa ohjelmasta oli naisten yrittäjyys. Meribiologi Camilla Ilmoni toimii Pohjois-Norjaan perustettavan, valtavan valasmatkailuprojektin markkinointi- ja tiedotuksen johtajana. Tutkiva toimittaja Hanna Nikkanen tekee kansainvälistä yhteistyötä ennen kaikkea ympäristöongelmien paljastamisessa ja on Long Playn perustajajäseniä.
Kummatkin kertoivat etätyön eduista ja haasteista. Etätyö mahdollistaa asuinpaikan valinnan ja Taalintehdas on osoittautunut todella hyväksi paikaksi lastenkin kannalta. Mutta sosiaaliseen yhteydenpitoon työyhteisön kanssa on panostettava, kun työtovereita ei tavata kasvotusten. Eri maiden aikaerotkin on otettava huomioon.
Nuohooja Jenni Lindström Taalintehtaalla toimii alalla, jossa on hyvin vähän naisia. Hän oli pukeutunut nuohoojien juhlapukuun. Kansainvälisellä ammattikunnalla on tarkat säännöt mm. puvun suhteen.
Nuohoojalla on suuri vastuu. Ympäri vuoden asutuissa taloissa kuuluu nuohota vuosittain. Naisnuohoojana Lindström on kokenut sekä epäluuloa että myönteistä suhtautumista; hänen on helppo tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.
Nuohoojat ylläpitävät ammatin muinaisia traditioita ja hän kertoi nuohoojien kansainvälisistä, vuotuisista festivaaleista pohjois-Italiassa, joihin saapuu jopa 5 000 nuohoojaa kunnioittamaan 1800-luvun lapsiorjat pelastanutta henkilöä. Lapsia oli tuolloin myyty Sveitsistä Italiaan kammottaviin oloihin. Nuohoojan ammattiin kytkeytyy vanhoja uskomuksiakin. Esimerkiksi häihin on kutsuttu nuohooja ja lapset on ohjattu nuohoojan kosketeltaviksi, mikä on uskottu tuovan onnea.
Lindström suunnittelee aloittavansa nuohoojien ruotsinkielistä kouluttamista, kunhan itse on hankkinut mestarin pätevyyden ammattikorkeakoulussa. Nuohoojista saattaa tulla pula koska monet jäävät eläkkeelle ja ruotsinkielinen koulutus on vaarassa loppua.
SUNNUNTAIN paneelikeskustelusta ”Inte utan min mamma” (ei ilman äitiäni) monitoimi-ihminen Maria Pick keskusteli Högsåralaisten Jenny Örnell-Backmanin ja Gunilla Örnellin sekä Rosalalaisten Nora ja Paula Wilsonin kanssa yrityksen siirtymisestä äidiltä tyttärelle. Ja miten muualla kuin saaristossa varttuneet aviomiehet sopeutuvat?
Jennyn perhe hallinnoi nykyään eläintilaa, mökkikylää, vierasvenesatamaa saunoineen ja baareineen. Noran perhe on ottanut ohjakset Bengtskärin majakalla. Ennen saariston nuoret eivät opiskeltuaan yleensä asettuneet saaristoon, mutta nykyään sinne palataan, mikäli saaristosta voi hankkia elantonsa. Keskustelussa todettiin taas, että saariston pienet yhteisöt tarjoavat turvallisen kasvuympäristön lapsille ja saaristossa yhteisöllisyys elää. Vaikka perinteiset elinkeinot eivät enää elätä, yhä kehittyvä matkailu tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Kemiönsaarella panostetaan esimerkiksi ruokaturismiin.
Nuorten naisten yrittäjyyttä edusti vain 13 vuotta oleva Siiri Jussila, joka sunnuntaina tarjosi itse tekemiään herkullisia munkkeja pienestä polkupyörään asennetusta, liikkuvasta kahvilastaan. Seminaarilaiset olivat tosi otettuja ja ostivat munkkeja kotiinkin vietäviksi.
SEMINAARIT päättyivät seremoniaan, jossa seuraavalle järjestäjälle luovutetaan pieni kello ja öljylamppu. Akkapankin puheenjohtaja ja seminaarin juontaja Solveig Friberg luovutti ne Kökarista kotoisin olevalle Gun Lindblomille. Ensi syksynä saaristojen naiset kokoontuvat Ahvenanmaan Kökariin taistellakseen elävän saariston puolesta!
TEKSTI & KUVA: Ingrid Sandman
