Kuusi kaipaa vettä. Mikäli ulkona on plusasteita kuuselle on annettava vettä jo ulkona.

Tyven sahapinnan tulee olla puhdas ja kolhimaton.

Kemiönsaarelaisista useimmat ottavat joulukuusensa suoraan metsästä. Kaikki osaavat kaataa puun, mutta jälkihoidosta ollaan monta mieltä, ja eritoten faktatietoa on vaikea saada. Miten kuusi säilyy vihreänä ja tuoreen näköisenä aina Nuutinpäivään saakka? Ilmoituslehti kysyi neuvoja Metsänhoitoyhdistyksen Johanna Sjölanderilta ennen viime joulua, mutta hänen neuvonsa pätevät vieläkin.

- Kun puu on kaadettu pitää välttää sahatun pinnan kolhaisemista, jotta puu pystyisi imemään vettä ravinnekanaviensa kautta. Tarpeen vaatiessa voi sahata pois siivun kuusen tyvestä.

Mikäli kuusen runko on liian paksu, sen tyveä voidaan vuolla vähän kapeammaksi. Ei kannata vuolla liikaa, jotteivät kanavat vaurioituisi.
Kun on aika tuoda kuusi sisätiloihin Sjölander neuvoo vilkaisemaan ulkolämpötilaa.

- Tavoitteena on, etteivät sisä- ja ulkolämpö eroaisi kovasti toisistaan. Ota puu sisälle ja anna sille vettä. Jos kuusi on ulkona ja lämpötila plussan puolella, se kaipaa vettä myös ulkona ollessaan. Jos ulkona on pakkasta, kuusen voi laittaa muutamaksi tunniksi hieman lämpimämpään tilaan ennen kuin se tuodaan asuntoon.

- Anna heti vettä kuuselle, kun se on tuotu sisälle. Muuten sen kapillaarijärjestelmä lakkaa toimimasta. Sisätiloissa puusta haihtuu enemmän vettä, joten veden tarve kasvaa.
Kun puu on ollut sisätiloissa pari viikkoa, vesi kannattaa vaihtaa. Näin vältetään, että kuusen imukanavat tukkeutuvat sienieliöistä ja liasta.

JOTKUT lisäävät kuusen veteen erilaisia ravinteita. Sjölander ei ole niiden hyödystä niinkään varma.

- Olen kuullut, että veteen voidaan lisätä esimerkiksi viskiä tai sokeria. En usko, että ne tehoavat. Mutta kuka tietää? Ainahan voi kokeilla.

Teksti & kuva: Sam Cygnel
Käännös: IS

Kuva: Kai Mattsson

Lappbölestä kotoisin oleva Antti Virta teki mielenkiintoisen havainnon Träsköfjärdenillä Sundvikissa Kemiönsaarella lokakuussa.
- Perjantaina 13.10. olin kaverini kanssa Träsköfjärdenillä laskemassa verkkoja iltapäivällä neljän aikoihin. Yhtäkkiä huomasimme noin 100-150 metrin päässä mustan, pallomaisen hahmon, joka oli kooltaan noin 40-50 cm:ä. Kokoa on tosin vaikea arvioida, koska eläimestä näkyi vain pieni osa. Pään ja sierainaukon erotimme.
- Ihmettelimme, että mahtaako se olla hylje ja ajoimme hiljaa lähemmäs. Silloin se pyörähti nätisti ja sukelsi. Totesimme yhdessä, että hylje se ei voinut olla ja päättelimme sen olevan pyöriäinen. Uteliaisuutemme heräsi ja jäimme pohtimaan, onko kukaan muu saarella mahtanut tehdä havaintoja kyseisestä eläimestä. Olen kalastanut 40 vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun sellaisen kohtasin.

Tietoa pyöriäisestä:

Kuva: Kai Mattsson

Pyöriäinen (Phocoena phocoena) on yksi pienimmistä hammasvalaista. Se kasvaa 1,4–1,8 metrin pituiseksi ja painaa täysikasvuisena noin 50 kiloa. Se on ainoa Suomen vesillä säännöllisesti esiintyvä valaslaji. Pyöriäinen viihtyy rannikoiden tuntumassa ja matalilla merialueilla.
Paras tuntomerkki on matala, kolmiomainen selkäevä. Pää on pieni ja pyöreähkö, ilman otsakulmaa ja terävää nokkaa. Hylkeistä pyöriäisen erottaa paitsi selkäevä, myös niiden pyörähtävä liike veden pinnalla. Suomenkielisen nimensä se onkin saanut rullaavasta uimatavastaan.
Pyöriäinen on muihin valaslajeihin verrattuna hidas uimari. Sen keskivauhti on vain noin seitsemän kilometriä tunnissa. Pyöriäinen käyttää kaikuluotausta saalistaessaan ja kommunikoidessaan. Pyöriäiset ovat rauhoitettuja.