21.10.2019

Kesätekemistä koululaisille ja muillekin

sista-paret-ut-lek

Mitä tehtäisiin, kysyvät koululaiset vanhemmiltaan varsinkin silloin, kun päivän ruutuaika on käytetty loppuun. Ja kyllähän lapsilla pitää kesällä olla muutakin toimintaa kuin pelaaminen tai somettaminen.

Joskus kuitenkin aikuisilla saattavat ideat tekemiseen olla vähissä varsinkin, kun kesäloma alkaa kääntyä loppupuolelleen, mutta koulun alkamiseen on vielä aikaa.

ONNEKSI KEMIÖNSAAREN kesä on täynnä toimintaa, niin aurinkoisina kuin sateisina päivinä. Kysytäänpä Kemiön Luckanista perheille sopivia lähiretkikohteita. – Mistähän päästä alkaisin näitä luettelemaan, kun paikkoja on niin paljon, Luckanin Kirsti Lahti vastaa nauraen. – Uimarantojen lisäksi saarella on muun muassa todella paljon luontopolkuja, joissa monissa on historiasta ja luonnosta kertovia opastauluja.

– Helppokulkuisia reittejä löytyy esimerkiksi kyläkeskusten liepeillä Kemiön Smålandin seudulla ja Taalintehtaan järvien ympärillä. Luonnossa kulkemiseen ja retkeilyyn voi yhdistää vaikkapa geokätköjen etsimisen. Kemiönsaarella on yhteensä yli 80 geokätköä odottamassa löytäjäänsä.

Eikä pidä unohtaa  Amospuistoa, jossa on laajojen kenttien lisäksi esimerkiksi liikuntaleikkipuisto, frisbeerata ja skeittirampit. Kemiön futisgolfrata Uppgårdissa ja Taalintehtaan uusi 18 reikäinen frisbegolfrata ovat myös kokeilemisen arvoisia.

– Lähes kaikki Kemiönsaaren aktiviteetit ja tapahtumat löytyvät netistä osoitteesta www.visitkimitoon.fi, Lahti vielä muistuttaa.

KESTOSUOSIKKI VUODESTA toiseen on Sagalund. – Museomme on avoinna päivittäin kesän loppuun saakka, kertoo museonjohtaja Li Näse. – Näyttelytarjonnastamme ja tapahtumista löytyy paljon lapsia kiinnostavia jippoja. Nuorelle väelle suunnattua puuhaa ja tapahtumia järjestetään vielä koko heinäkuun ajan.

Esimerkiksi ”pikku Sagalundissa” voi paiskia leikisti entisajan maatalon töitä ja hoitaa leikkikarjaa ja mikä parasta, esineisiin saa koskea.

Tietysti voi kokeilla myös perinteisiä pihaleikkejä ja vaikka laukata keppihevosradalla.  Koko perhe voi napata itsestään valokuvapotretin vanhan ajan tyyliin.

– Ohjelmallisia aikamatkoja järjestetään lapsille joka keskiviikko vaihtuvilla teemoilla vielä heinäkuun ajan, Näse jatkaa. – Olemme yksi Suomen Lastenkulttuurikeskuksista, joten lapsi- ja koululaistoiminta on tärkeä osa museotamme vuoden ympäri ja pyrimme myös tarjoamaan perheille edullisia vaihtoehtoja. Lisätietoja Sagalundin tarjonnasta löytyy netissä www.sagalund.fi.

AINA EI SIIS TARVITSE olla etukäteen suunniteltuja tiukkoja aikatauluja tai lähteä kuluttamaan lompakkoaan erilaisiin puuhamaihin, sillä vaihtoehtoja Kemiönsaarelta näyttää löytyvän niin liikunnan, yhdessäolon kuin kulttuurielämystenkin saralta.

 

Text: Sinikka Paulin/IS & Foto: Sinikka Paulin & Sagalund

Share this in: