18.7.2019
vikingadagar_IMG_3300

– Pyrimme vastaamaan kysyntään. Monet vierailijoistamme ovat peräänkuuluttaneet lisää majoitusmahdollisuuksia. Uusia ovat viikinkiteltat, kertoo Paul Wilson ennen kuin kiirehtii opastamaan Rosalan Viikinkikeskukseen saapuvaa uutta ryhmää.

Ravintolapuoltakin on kehitetty. Kahvilatarjonnan ohella on lounas joko vastaanottorakennuksessa (ulkosalla voi istua lampaantaljoilla peitetyillä puupenkeillä) Continue reading

musikfestspel_artikelfoto

Ystäviä 60-luvulta saakka: Ralf Gothóni ja Aulis Sallinen.

20 vuottaan viettävien Kemiönsaaren Musiikkijuhlien tiistain avajaiskonsertin kohokohta oli Aulis Sallisen Kahdeksan miniatyyriä soolopianolle -teoksen kantaesitys. Ensimmäistä kertaa täällä esiintyvä Ralf Gothóni ja säveltäjä ovat hyviä ystäviä aina 60-luvulta saakka.

– Tuolloin Continue reading

estraden

Kesäkauden avajaiset kesäkuussa sai paljon ihmisä kokoontumaan myös Taalintehtaan torille.

Taalintehtaan kyläyhdistys järjestää kesäkokoontumisen Taalintehtaan torilla keskellä heinäkuuta, lauantaina ja sunnuntaina 14.-15.7. Viimeksi neljä vuotta sitten järjestettiin samanlainen tapahtuma. Silloin se oli nimellä Kotiinpaluupäivä. Aloitteentekijä oli tuolloin Magi Kulla.   Continue reading

parlamentet

Parlamentti kokoontuu Holmbergs Four C:ssä, myös keskiviikkoisin kun Taalintehtaalla on toripäivä.

Kuulijanpaikka sattui olemaan vapaana Holmergs Four C:n kahvilapöydässä Taalintehtaalla, joka ”kuuluu” Parlamentille. Ilmoituslehden toimittaja päätti siksi istahtaa alas ja kuulla mitä nämä parhaassa iässä olevilla herrasmiehillä oli kokouksen esityslistalla. Continue reading