jensskog

Jens Skog - tyytyväinen hienosta voitosta.

FC Boda kohtasi kauden viimeisessä kotiottelussaan Rauman Pallo Iirojen. Ennen taistoa vierailijat majailivat sarjataulukossa kolmannella sijalla, kun taas punamust löytyivät yhdeksänneltä sijalta.

Ottelua oli pelattuna ainoastaan kuusi minuuttia, kun Pallo Iirojen Juho Patola iski kamppailun avausosuman ja Boda oli heti taistelussa alakynnessä.

Boda yritti maalin jälkeen ottaa pallon haltuunsa, kun taas Pallo Iirot haki vastaiskuja. Huippupaikkoja ei saatu aikaan kun vasta puolituntista lähestyttiin, silloin Bodan nuori lupaus Markus Kuivala tarjoili kotiyleisölle unelmavedon. Reilusta 30 metristä hän tykitti sellaisen pommin, joka yllätti Pallo Iirot ja joukkueen maalivahtia etunenässä täydellisesti ja lukemat oli 1-1.

Pallo Iirot ei kuitenkaan antanut kotijoukkueen nauttia tilanteesta kauan, kun joukkueen maalikuningas Patola, ainoastaan minuutteja myöhemmin pisti vierailijat taas etupenkkiin päivän toisella ja kauden 12 osumallaan.

Reilut 40 minuuttia oli pelattuna, kun Kuivala ja Fredrik Börmanin seinäpeli antoi ensimmäiselle mainitulle laukaisupaikan. Kuivala näytti että hänen tykinsä ruuti oli päivän kunniaksi kuiva. Hänen painava laukauksensa suuntautui kuitenkin suoraan poikkiputkeen ja Pallo Iirot säästyivät tällä kertaa takaiskulta.

Juuri ennen puoliaikaa, Boda onnistui kuitenkin tasoittamaan kamppailua. Joukkueen kapteeni, Jens Skog luki matalam vapaapotkun erinomaisesti ja antoi sen mennä hänen ohitseen. Peliväline saapui suoraan Jimmy Röblomin syliin, joka ongelmitta pisti sen verkon perukoille. Tilanteessa 2-2 joukkueet lähtivät myös puoliajanviettoon.

TOINEN PUOLIAIKA alkoi täydellä vauhdilla ja maalipaikkoja rakennettiin molempiin päihin. Eraldi Gjondedaj teki huipputorjunnan lähietäisyydestä tulleen laukauksen jälkeen puoliajan ensimmäisillä minuuteilla.

Ainoastaan minuutteja myöhemmin on Bodan vuoro rakentaa läheltä pitää tilanteen, kun Röblom pelattiin läpi toisessa päädyssä. Laukaus ei kuitenkaan löytänyt tiensä Pallo Iirojen veskarin ohitse. Minuutteja myöhemmin, kotijoukkueen Ahmed Al-Shekhli osoitti taitonsa, kun hän kylmän viileästi toi oikealta pallon rangaistusalueelle, vei vielä maalivahdin kuppi Gevalialle ennen kun hän laittoi pallon Pallo Iirojen tyhjään verkkoon, 3-2 Bodalle, joka ensimmäistä kertaa otti ottelussa johtopaikan.

Maalin jälkeen, Pallo Iirot otti tahtipuikon itselleen. Noin tunti oli pelattuna kun he rakensivat oikealta hyvän maalitekopaikan. Raumakärki pisti pallon Gjondedajn ohitse, mutta Markus Dahlbom ilmestyi maaliviivalle ja pelastavana enkelinä poisti pallon vaarapaikasta ja varmisti samalla että tuloksella 3-2 lähdettiin viimeiselle puolituntiselle.

Kello lähestyi viimeistä varttia, kun kotijoukkue sai vapaapotkun vasemmalta hyökkäyssuunnassa. Börmanin vapaapotku suuntautui kohti rangaistuspotkupilkkua, kun Pallo Iirojen pakki puski pallon kohti omaa maalia. Kaarrepallo meni yli joukkueen oman vereäjävartijan ja maaliin. 4-2 Bodalle, joka otti vankan otteen ottelun pisteistä.

80 minuuttia oli pelattuna kun Röblom sai huippupaikan tappaa ottelua. Puolittaisessa läpiajossa hänen laukauksensa suuntautui kuitenkin suoraan maalivahtia kohti.

Varsinainen peliaika oli lähes täynnä, kun Börmanin vapaapotku taas kerran pisti Pallo Iirojen puolustusta koville. Arthur Lundström oli pienen flipperin jälkeen ensimmäisenä pallossa ja pisti sen verkon puolelle, 5-2 Bodalle, joka tuloksella otti kauden viimeisestä kotiottelusta täyden pistepotin.

BODAN PARHAAKSI pelaajaksi valittu Markus Kuivala oli iloinen että joukkue pystyi tarjoamaan kotiyleisölle voiton kauden viimeisestä kotiottelusta.

– Aloitimme hieman heikosti, mutta ensimmäisen maalin jälkeen, peli aukesi meille. Tuntuu parin rankemman ottelun jälkeen hyvältä voittaa, Kuivala toteaa.

Seuraavan ottelunsa Boda pelaa 30.9 klo 14.00 Kaarinan keskuskentällä KaaPoa vastaan.

Sarjataulukko

Artikelbild_IMG_7697

FC Boda kohtasi lauantaina Turun Weikot. Vierailijat saapuivat Björkbodaan rankalla 8-0 häviöllä kontissaan Ahvenanmaalta FC Ålandia vastaan. Taulukossa joukkue majaili muutama sijoitus Bodan alapuolella, mikä tarkoitti että avauspotkun alla, tärkeät pisteet olivat jaossa.

Ottelun ensimmäinen puolituntinen kului ilman vaarallisia maalipaikkoja ja molempien joukkueiden maalivahdit saivat olla työttömiä. Boda näytti ottelun avauspuoliskolla vähän haluttomalta, ja punamustien pitkät pallot eivät tepsineet vierailijoihin, jotka ilman ongelmia pystyivät katkaisemaan pallot.

Vierailija TuWen maalipaikat olivat myös vähäiset. Turkulaisilla oli puoliajan aikana kaksi kulmapotkua, jotka Eraldi Gjondedaj, helposti poimi Bodan rangaistusalueella.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella, Bodan Djibril Lakh sai poliajan vaarallisimman maalitekopaikan. Laukaus juuri kuudentoista metrin ulkopuolelta leijui kuitenkin pari metriä TuWe riman yläpuolelya.

Molemmat joukkueet marssivat puoliajanviettoon tilanteessa 0-0, vähäisen maalipaikkojen puoliajan jälkeen.

Toinen puoliaika jatkoi samassa hengessä. Boda onnistui saamaan pientä hässäkkää TuWen maalialueella, muutaman Simon Anderssonin pitkän sivurajaheiton ansiota. Tilanteet eivät kuitenkaan johtaneet siihen että TuWe veskari olisi tarvinnut ottaa työhanskat esille.

TuWe sai ottelun vaarallisimman paikan, pelikellon lähestyttyä 70 minuuttia. Joukkue sai pallon haltuunsa lähellä Bodan maalialuetta, syöttö tavoitti turkulaislaiturin, joka oli menossa Bodaboxiin. Gjondedaj näytti kuitenkin ettei hänellä ollut tiskihanskoja käsissään, vaan otti pallon varmasti haltuunsa.

Punamustat eivät onnistuneet saamaan aikaiseksi kunnon maalipaikkaa ottelun loppukympillä. Vierailija TuWe:kaan ei onnistunut urotyössä, vaikka he saivat painostettua Bodaa viimeisillä minuuteilla. Tämä tarkoitti, että molemmat verkot jäivät ilman pelivälineitä,  ja ottelu päättyi 0-0 tulokseen.

Pettymystä voitiin lukea Bodakärki Jimmy Röblomin kasvoilta, taistelun tauottua Björkbodassa.

– Kenttä oli todella vaikea pelattava, joten heitimme ainoastaan pitkiä palloja. Melkein kaikki niistä hävisimme. Emme saaneet rakennettua yhtään maalipaikkaa ottelun aikana, joten pettynyt olen. Tämä tuntuu kahden pisteen häviöltä, Röblom sanoo.

FC Boda pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina. Punamustat kohtaavat silloin Turun Yläkentän keinonurmella TPK:n klo 19.15.

 

Sarjataulukko

 

vfguld_stor

0
0
1
31
259
Lindan Group
2
1
289
14.0

Normal
0

21

false
false
false

FI
JA
X-NONE

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:"Normaali taulukko";
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:"";
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:10.0pt;
font-family:Cambria;
mso-ansi-language:SV-FI;}

Vuoden Stafettkarnevalen on juostu Espoon Albergassa. Västanfjärds skolalle, tapahtuma oli erinomainen ja  kruunattiin koulun ensimmäisellä kullalla. Kirkkaimmat mitalit ottivat kutosluokkalaiset Linus Grönholm, Elias Lindblom, Lucas Heinonenja André Lindroos, pienkoulujen katuviestissä. samtliga resultat för Kimitoöskolorna. Lue enemmän näistä sekä muista Kemiönsaaren kuoluista viikon Ilmoituslehdessä, joka ilmestyy jo huomenna!

Lågstadier/Ala asteet

Gatustafett, 4-manna, pojkar, Små grundsk. åk 1-6 Final: 1) Västanfjärds skola I 10.26,6, (Andre Lindroos, Linus Grönholm, Lucas Heinonen, Elias Lindblom), 2) Yttermark skola I, 10.34,2, 3) Oitbacka skola I, 10.37,6

Gatustafett, 4-manna, pojkar, Grundskolor åk 1 – 6 Final: 1) Storängens skola I, 10.01,2, 2) Katarinaskolan I, 10.02,1 3) Granhultsskolan I, 10.06,6, 68) Amosparkens skola I, 12.02,2, (Axel Ekholm, Nils Roelofs, Samuel Engblom, Isac Jalonen) 96) Dalsbruks skola I, 12.33,0, (Leon Engblom, Adam Ahlfors, Sune Bernstedt, Anton Friman) 116) Amosparkens skola II, 13.04,3, (Kevin Österås, Linus Forsman, Patrik Hellsberg, Oscar Lönnroth)

5 x 80 m, mixed, Små grundskolor årskurserna 1 – 6 Final: 1) Yttermark skola I, 55,35, 2) Västerby skola I, 56,23, 3)Borgby skola I, 56,51, 4) Västanfjärds skola II, 57,19, (André Lindroos, Moa Forss, John Wallenius, Lina Heinonen, Linus Grönholm), 56) Västanfjärds skola I, 1.03,94,

5 x 80 m, flickor, Grundskolor årskurserna 1 – 6 Final: 1) Kvarnbackens skola I, 55,19 2) Solf skola I, 56,16 3) Storängens skola I, 56,27 17) Amosparkens skola I, 57,81, (Julia Byman, Tova Lindroos, Hilla Nikkari, Ulrika Laurén, Adele Lehtikankare) 83) Amosparkens skola II, 1.02,14, ( Andrea Diaz, Elin Heikkinen, Tindra Nordström, Emma Lampinen, Magdalena Hellbom) 86) Amosparkens skola III,  1.02,34,( Zafina Käld, Emilia Engblom, Elin Lindroos, Alma Lindroos, Matilda Hellbom) 111) Dalsbruks skola I,  1.04,11, ( Julia Granlund, Joefin Lindblom, Ellen Väärä, My Ekholm, Tove Palomäki) 148) Amosparkens skola IV, 1.06,49, (Eveliina Enberg, Johanna Launokorpi,Jenny Mäkelä, Matilda Guseff, Aurora Henelius) 175) Amosparkens skola V  1.09,14, (Anni Forsman, Alina Ekholm, Beda Bergström, Jemina Funck, Emma Lehtola) 179) Dalsbruks skola II  1.10,51,(Alicia Sjöqvist, Alexandra Jensen, Desirée Sjöqvist, Iza Forsbom, Emma Malm)

5 x 80 m, pojkar, Grundskolor årskurserna 1 – 6 Final: 1) Granhultsskolan I, 53,67, 2) Katarinaskolan I, 54,43, 3) Storängens skola I, 54,53 95) Amosparkens skola I, 1.03,44, (Samuel Engblom, Linus Forsman, Isac Jalonen, Kevin Österås, Oscar Lönnroth) 129) Dalsbruks skola I,  1.08,07, (Leon Engblom, Martin Ahlqvist, Lucas Lindroos, Kevin Salonen, Gabriel Lindström) 136) Amosparkens skola II,  1.09,76,(Elias Åhlberg, Aleksi Joki, Nils Roelofs, Jim Ekman, Adrian Uggeldahl) 139) Amosparkens skola III,  1.10,59,(Patrik Hellsberg, Alex Avellan, Axel Ekholm, Abbe Karlsson, Matheus Käld)

600 + 600 + 400 m, flickor, Grundskolor åk 1-6 Final: 1) Ytternäs skola I, 5.03,23, 2) Solf skola I,  5.04,17, 3) Brändö lågstadieskola I,  5.06,88 10) Amosparkens skola I,  5.23,88,(Ulrika Laurén, Tova Lindroos, Julia Byman) 63) Dalsbruks skola I, 6.04,06,(Julia Granlund, Ellen Väärä, Josefin Lindblom 64) Amosparkens skola II, 6.04,06,(Eveliina Enberg, Alma Lindroos, Andrea Diaz) 84) Amosparkens skola III,  6.18,94, (Aurora Henelius, Emilia Engblom, Adele Lehtikankare) 101) Amosparkens skola IV,  6.30,48,(Johanna Launokorpi, Fanny Holmström, Matilda Hellbom)

Högstadier/Yläasteet

Dubbel svensk stafett, mixed, Grundskolor åk 7-9 Final: 1) Lyceiparkens skola I,  4.29,55, 2) Korsholms högstadium I  4.42,93, 3) Winellska skolan I, 4.46,35, 27) Kimitonejdens skola I  5.22,48, (Janina Broman, Ohto Nikkari, Hannah Gustafsson, Adrian Vuorio, Erin Lindblom, Viggo Henelius, Sophia Henelius, Adame Vuorio) 33) Dalsbruks skola I  5.48,35,(Madeleine Hakalax, Andreas Sjöqvist, Ida Lehtivaara, Albin Laurén, Laura Heikkilä, Noah Koivisto, Tove Ruohio, Rickard Nyman)

4 x 100 m, pojkar, Grundskolor årskurserna 7 – 9: 1) Hagelstamska skolan I, 45,85, 2) Lyceiparkens skola I, 46,45, 3) Oxhamns skola I, 46,46, 52) Dalsbruks skola  56,56, (Albin Laurén, Rickard Nyman, Tobias Sjöblom, Noah Koivisto) 54) Kimitonejdens skola   56,87, (Adrian Vuorio, Oscar Thomander, Richard Simola, Alexander Kruglov)

4 x 100 m, flickor, Grundskolor årskurserna 7 – 9: 1) Lyceiparkens skola I, 50,37 2) Närpes högstadieskola I, 50,77, 3) Korsholms högstadium I, 50,82 42) Kimitonejdens skola I, 57,55, 78) Kimitonejdens skola III, 1.08,54, (Olivia Numminen, Natalia Mattsson, Emilia Friberg, Rebecca Sandholm) 79) Dalsbruks skola I, 1.14,01,(Laura Heikkilä, Nicole Gustafsson, Gwen Kinos, Fijona Holmström) Kimitonejdens skola II, DQ,( (Alida Blomqvist, Anna Bodö, Erika Norrén, Josefine Korsström)

600 + 600 + 400 m, flickor, Grundskolor åk 7 – 9 Final: 1) Sursik skola I, 4.29,73 2) S:t Olofsskolan i Åbo I,  4.35,68, 3) Strömborgska skolan I,  4.45,86, 53) Kimitonejdens skola I,  5.49,60, (Sophia Henelius, Erika Norrén, Fanny Karell)

Gatustafett, 6-manna, pojkar, Grundskolor åk 7-9 Final: 1) Sursik skola I, 8.03,7, 2) Ekenäs högstadium I, 8.11,2, 3) Närpes högstadieskola I, 8.14,6, 41) Kimitonejdens skola I, 9.48,9, (Jonatan Guseff, Oscar Thomander, Alexander Kruglov, Adame Vuorio, Viggo Henelius, Ohto Nikkari)

18 x 80 m, flickor, Grundskolor årskurserna 7 – 9 Final: 1) Korsholms högstadium I, 3.27,2 2) Winellska skolan I, 3.28,8 3) Hagelstamska skolan I, 3.32,6 31) Kimitonejdens skola I, 4.02,4, (Madeleine Hakalax, Janina Broman, Matilda Manelius, Josefin Ginlund, Ellinor Lind, Rebecca Sandholm, Tove Ruohio, Natalia Mattsson, Malena Koskinen, Olivia Numminen, Josefine Korsström, Emilia Friberg, Anna Bodö, Erika Norrén, Erin Lindblom, Hannah Gustafsson, Fanny Karell, Gwen Kinos)

BILD1small

Kemiönsaaren koulut ovat valmiita Stafettkarnevaleniin, joka pyörähtää käyntiin perjantaina. Helsingin Olympiastadionin remontin takia, tämän vuoden tapahtumaa pidetään siksi Espoon Albergassa.

Västanfjärdin koulusta neljä joukkuetta on mukana pienkoulujenviesteissä.
- Olemme mukana poikien katuviestissä, tyttöjen 3x600m (matka on oikeasti 600/600/400m) ja kahdella joukkueella 5x80m mixissä, opettaja Jan-Peter Lind sanoo.

5x80 metrin pojat ovat innoissaan Stafettkarnevalenista.
- Harjoitukset ovat menneet hyvin. Jappen(Lind) mukaan, meillä on kaikki saumat päästää semi-finaleihin. Sen lisäksi on hauskaa saada olla TV:ssä, pojat toteavat.

Dalsbruks skolasta mukana on kahdeksan joukkueita. Ala-asteesta viisi.
- Ala-asteesta se on poikien 5x80m ja kaksi tyttöjoukkueita samalle matkalle. Tämän lisäksi olemme mukana poikien katuviestissä sekä tyttöjen 3x600 metrissä, opettaja Gabriella Byman sanoo.

Tyttöjen 3x600m-joukkue lähtevät ilolla Albergaan.
- Emme ole harjoitelleet niin paljon, mutta hauskaa siitä tulee, Ellen Väärä sanoo.
- Vaihdot eivät ole niin vaikeita tässä matkassa, joten kapula ei pitäisi ainakin tippua käsistä, Josefin Lindblom toteaa.

Tytöt ovat myös mukana yhdessä 5x80 metrin joukkueessa.
- Harjoitukset ja vaihdot ovat menneet hyvin. Radat ovat kuitenkin erilaisia siinä kun mitä ne täällä urheilukentällä (Taalintehtaalla) on, Julia Granlund analysoi.

Ylä-aste on mukana poikien ja tyttöjen 4x100 metrissä, dubbelsvenskastafetten (mix). Pojat 4x100m-joukkueessa ovat innoissaan.
- Se tunne mikä saat kun olet mukana Stafettkarnevalenissa on mahtava. Sen päälle totta kai on pidettävä hauskaa, pojat sanovat.

Heidän mielestä harjoitukset ja vaihdot ovat menneet hyvin.
- Hauskaa on myös tutustua muihin juoksijoihin jotka ovat mukana, Albin Laurén sanoo.

Mitään konkreettisia tavoitteita pojilla ei ole, mutta pieni uhkaus he lähettävät pohjoiseen.
- Haluamme kuitenkin voittaa Kimitonejdens skola, itsevarma nelikko sanoo.

Kimitonejdens skola on mukana Stafettkarnevalenissa  kuudella joukkueella.
- Dubbelsvensk, joukko- ja katuviesti, tyttöjen 3x600m ja kaksi joukkuetta 4x100m, sillä mennään, Kimitonejdens skolan liikunnanopettaja Petra Lapela sanoo.

8 luokkalaiset Malena Koskinen, Josefine Korsström, Hannah Gustafsson ja Erin Lindblom, ovat kaikki mukana Stafettkarnevalenissa.
- Siitä tulee hauskaa, vaikka aikainen herätys tulekin. Bussi lähtee 5.30, Lindblom sanoo.

Tyttöjen tavoite kaikissa viestissä on ettei kapula putoaa tai että heitä hylättäisiin.
- Toivomme että vaihdot tapahtuisivat ongelmitta, Korsström sanoo.

Tyttöjen mukaan Stafettkarnevalen on todella hieno tapahtuma ja se tunne kun ollaan alhaalla odottamassa vuoroaan, on jotain erityistä.
- On aika hermoja raastava tilanne, mutta sen jälkeen kun aloitat juoksusi se katoaa, Gustafsson selittää.
- Stafettkarnevalenin hienous on se tunne joka sen ympärillä on, Koskinen sanoo.

Amosparkens skola saapuu Stafettkarnevaleniin 15 joukkueen kanssa. Lyhyissä matkoissa koululla on viisi joukkuetta tyttöjen 5x80m ja kolme poikajoukkuetta samalla matkalla.
- Pisimmillä matkoilla meillä on neljä tyttöjen joukkueita 3x600m ja kaksi poikajoukkuetta katuviestissä, opettaja Annika Norrén sanoo.

Pojat yhdestä 5x80m joukkueista ovat innoissaan tapahtumasta.
- Hauskinta on juokseminen. Meidän vaihdot ovat sujuneet hyvin harjoituksissa, joten jännää tulee, finaalin pääsystä pojat puhuvat.

BILD5small

BILD4small

BILD3small

BILD2small

Kimito_1

Viimeksi Suomen Olympiaisissa 1952, juostiin ympäri maata viestikapulan kanssa. Tätä muutettiin tänä vuonna, kun Stafettkarnevalen järjesti viestin läpi supmenruotsalaisia seutuja, sadan vuoden Suomen kunniaksi.

Matkan pituus on yli 900 kilometriä ja yli 100 koulua ja 2500 oppilasta osallistuvat. Viesti alkoi 24.4 Dickursby koulusta ja sitä on juostu, joka arkipäivä. Eilen (torstaina) viestikapula saapui Kemiönsaarelle, kun Skärgårshavetin koulu vaihtoi kapulan Kimitonejdenin koululle. Eilen juostiin Kemiön läpi Västanfjärdin koululle. Viestikapulaa kantoi 49 oppilasta ja opiskelijaa Kimitonejdenin koulusta, Kemiönsaaren lukiosta ja Västanfjärdin koulusta.

Tänään oli Dalsbruks skolanin vuoro viedä kapulaa Västanfjärdistä, pitkin Hertsbölentietä omalle koululle ja takaisin Västanfjärdiin. Siellä Stafettkarnevalenin auto ottaa kapulan ja vie sen eteenpäin Tenholaan ja Höjdens skolanille. Viestikapulan kanssa juostaan sisään Alberga Idrottsparkeniin 19. toukokuuta, kun Stafettkarnevalen alkaa.

Dalsbruks skolasta 40 oppilaita oli mukana. Kolmosluokkalaiset Mikael Ahlqvist ja Ivan Kinos aloittivat ja juoksivat 600 metrin matkan.

- Hauskaa tulee olemaan, pojat sanovat.

Dalsbuks skolassa vaihtoa odottamassa olivat kolmosluokkalaiset Josefine Moberg ja Julina Rehn.

- Tuntuu hyvältä, Moberg sanoo, joka myös odottaa debyyttiään Stafettkarnevalenissa, ensi viikonloppuna.

Viestikapulan sai, tyttöjen 400 metrin jälkeen, kahdeksasluokkalainen Noah Koivisto ja yhdeksäsluokkalainen Albin Laurén.

- Löysin tämän leopardiasun koulussa, tuntui hauskalta jutulta pukea se juoksun ajaksi, Laurén toteaa.§

- Tämä 100 vuoden viesti on hieno juttu Stafettkarnevalenilta, Koivisto mietiskelee.

Kemiönsaaren kouluista osallistuivat:

Kimitonejdens skola:

Hannah Gustafsson
Fanny Karell
Erin Lindblom
Albin Röblom
Adame Vuorio
Josefine Korsström
Abbe Karlsson
Erika Norrén
Viggo Henelius
Casper Lindstedt
Adrian Vuorio
Alexander Kruglov
Richard Simola
Ohto Nikkari
Oscar Thomander
Jonatan Guseff
Viktor Nyback
Olivia Numminen
Sophia Henelius
Janina Broman

Kimitoöns gymnasium:

Ann-Louise Hakalax
Jennifer Launokorpi
Fredrik Börman
Amanda Norrén
Ellen Byman
Jaakko Latvala
Johannes Stenbäck
Ida Stenström
Jill Suominen
Jasmina Lindroos
Miisa Heikkilä
Simone Blomqvist
Jonathan Forsman
Markus Andersson
Alex Lindblom
Odin Röblom
André Vuorio
Lukas Heino
Oliver Järvinen

Västanfjärds skola:

John Wallenius
Joanna Wallenius
Joni Börman
Viivi Kemilä
André Lindroos
Linus Grönholm
Lucas Heinonen
Elias Lindblom
Saku Wahlsten
Moa Forss

Dalsbruks skola:

Ivan Kinos
Mikael Ahlqvist
Alexandra Viklund
Ellen Joki
Leon Engblom
Tove Palomäki
Amanda Harberg
Iza Forsbom
Richard Nyman
David Laurén
Andrej Karlsson
Sebastian Holmström
Jasmine Sjöholm
Ida Lehtivaara
Alina Röblom
Anna Bodö
Ellinor Lind
Madeleine Hakalax
Matilda Manelius
Adam Ahlfors
Anton Friman
Jessica Gustavsson
Emilia Johansson
Teresa Ginström
Josefine Moberg
Julina Rehn
Soleyla Dhirani
Laura Heikkilä
Albin Laurén
Jesper Lindström
Jesper Bärling
Josefin Lindblom
Lilli Engblom
Emilia Gröning
Alicia Sjöqvist
My Ekholm
Noah Koivisto
Joel Toljander
Tove Ruohio
Julia Granlund
Ellen Väärä

[mp_row]

[mp_span col="12"]

[mp_row_inner]

[mp_span_inner col="12"]

[mp_image id="360" size="full" link_type="custom_url" link="#" target="false" caption="false" align="left" margin="none,15,none,none"]

[/mp_span_inner]

[/mp_row_inner]

[mp_row_inner]

[mp_span_inner col="12"]

[mp_text margin="none,20,none,none"]

KUVA:
Kolmonen kutsuu. Vas. Markus Niemi, Gisela Sjöblom, Johanna Sjölander, Maria Manelius, Anette Abrahamsson, Emilia Sjöblom, Susanna Sjöqvist, Seidi Lindroos. Alh.vas. Emilia Gustafsson, Jasmine Hagelberg, Emelie Lindblom, Matilda Manelius, Madeleine Hakalax.

[/mp_text]

[/mp_span_inner]

[/mp_row_inner]

[/mp_span]

[/mp_row]

[mp_row]

[mp_span col="12"]

[mp_text]

SC Stickline pelaa ensi kaudella naisten kolmosdivisioonassa salibandyssa. Nousu varmistettiin kun joukkue sijoittui toiseksi, kolmosdivisioonan toisella karsintakierroksella, joka pelattiin viikonloppuna Taalintehtaalla. Vastustajina Ruukinhallissa olivat Loisto III Turusta, jotka olivat tehneet Sticklinelle seuraa ensimmäiseltä karsintakierrokselta edelliseltä viikonlopulta. Näiden joukkueiden lisäksi mukana taistelemassa paikoista kolmoseen, olivat putoamisvaarassa olevat joukkueet kolmosesta, Uudenkaupungin USB sekä Salon SalPa. Ratkaiseva karsintakierros pelattiin turnausmuodossa, missä kaikki joukkueet kohtasivat toisensa.

Ensimmäisen ottelun vastustaja oli Loisto III, joka oli pelannut Sticklinen kanssa nelosessa tällä kaudella. Vihreät saivat erinomaisen alun otteluun, kun Susanna Sjöqvist laukoi jo 28 sekunnilla pallon ohi Loisto maalivahdin. Otteluiden merkitys nähtiin kentällä, ja molemmat joukkueet pelasivat varmasti kotiinpäin, mikä esti maalintekopaikkojen syntymistä. Toisessa erässä Sticklinella oli saumat lisätä johtoaan, kun joukkue sai ylivoiman. Joukkue ei kuitenkaan onnistunut rakentamaan mitään jälkipolville kerrottavaa. Loiston suoraansyötöstä laukausyritykset maalin edustalta, joita joukkue oli hakenut läpi ottelin toi kolmannen erän alkupuolella tulosta, ja joukkue tasoitti ottelun. 1-1 oli lukemat myös kun summeri soi ja joukkueet tasasivat pisteet.

Stickline aloitti myös toisen ottelunsa USB:ta vastaan väkevästi. Emilia Gustafsson antoi kanuunansa laulaa, kun ottelua oli pelattuna vasta 50 sekuntia ja armoton tykki lauloi yllättyneen USB veskarin takana Sticklinen maalin merkeissä. Vihreät dominoivat totaalisesti toisen ottelunsa mutta antoi kahdella jäähyllään avaimet otteluun USB:lle. Stickline tappoi kuitenkin hienosti USB:n molemmat ylivoimayritykset ja kolmannen erän alussa Sticklinen kapteeni Seidi Lindroos vei Sjöqvistin syötöstä vihreät 2-0 johtoon. Johtoasema piti loppuun asti ja joukkue otti tärkeän voiton 2-0 lukemin.

Kolmannessa ottelussa SalPa näytti minkälaista peliä kolmosessa voidaan pelata ja Sticklinen jäi lähtötelineisiin heti alusta. Kuusi minuuttia oli pelattuna kun joukkue laittoi ensimmäisen kerran pallon ohi päivän aikana vakuuttavasti pelanneen Wilma Erikssonin. Vihreiden sysimusta erä sai jatkoa noin 40 sekuntia myöhemmin kun SalPa toistamiseen onnistui maalinteossa. Ennen ensimmäistä erätaukoa SalPa laittoi vielä kertaalleen pelivälineen verkon perukoille ja antoi myrskyvaroituksen Sticklinelle, siitä mitä kolmosessa tuleman pitää. Sticklinen ensimmäiset paikat ottelussa tulivat toisessa erässa, mutta Sjöqvist ei onnistunut maalinteossa. Kaveri kuitenkin iski ja kun 21 minuuttia oli pelattuna SalPa lisäsi johtoaan jo 0-4. Sticklinen valmentaja Markus Niemi, otti kolmannen erän lopulla vielä aikalisän ja kokosi joukkueen. Tämän jälkeen Stickline myös onnistui antamaan kotiyleisölle maalin. Ainoastaan kahdeksan sekuntia oli jäljellä, kun Emelie Lindblom onnistui Gisela Sjöblomin syötöstä kaukolaukauksellaan ja iski samalla ottelun loppulukemat 1-4.

Sticklinen valmentaja Niemi oli ylpeä ja iloinen, kun joukkue oli onnistunut varmistamaan paikan kolmoseen ensi kaudeksi, kotiyleisön edessä Ruukinhallissa.

- Ensimmäiset kaksi ottelua toivat meille paikan kolmoseen, ja erityisesti toisessa pelattiin hyvää salibandya. Kolmannessa ottelussa olimme väsyneitä. Naiset saivat kuitenkin nähdä miten paljon meillä on töitä edessä jotta taisteltaisiin sijoituksista kolmosessa ensi kaudella. Ottelu oli näin hyvä läksy joukkueelle mitä tulemaan pitää, Niemi sanoo.

- Voimme kuitenkin olla ylpeitä ja otamme nyt ansaitun tauon. Jotta pärjäisimme kolmosessa, meidän on kyllä otettava vielä harppaus eteenpäin. Uskon kuitenkin että meistä on kolmoseen, Niemi lopettaa Sticklinen nousujuhlinnassa.

Naisten 3 divisiooonan karsinta

Stickline - FBC Loisto III, 1-1
SalPa – USB, 1-1
FBC Loisto III - SalPa, 1-2
Stickline – USB, 2-0
USB – FBC Loisto III, 2-1
SC Stickline – SalPa, 1-4

SalPa ja SC Stickline pelaavat naisten 3 divisioonassa ensi kaudella. Stickline ja USB jäivät tasapisteisiin (4), mutta Stickline nousee kolmoseen voitettuaan joukkueiden keskinäisen ottelun.

[/mp_text]

[/mp_span]

[/mp_row]

Copyright © Annonsbladet
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram