Sami-Salminen_webbartikel

Johtava lääkäri Sami Salminen kehottaa kaikkia minimoimaan sosiaaliset kontaktinsa ja välttämään turhaa liikkumista muiden ihmisten parissa.

 

Covid-19 -tapaukset ovat viime aikoina lisääntyneet huomattavasti Kemiönsaarellakin. Kahdessa viikossa tapauksia on tullut 12 lisää. Maanantaina tapauksia oli yhteensä 17. Tiistaina testattiin 58 Continue reading

HundenAbbe

Abbe -koira esittelee Rakel Sjöblomin neulomat sukat.

Lotten Eklund on pienestä pitäen ollut kiinnostunut vanhoista tavaroista. Tämä johtuu paljolti siitä, että hänen vanhempansa olivat kiinnostuneita vanhoista esineistä ja vaatteista. Perhe kävi usein kirpputoreilla, etenkin matkalla isovanhempien luo. Reitin varrella oli Continue reading

Julia-Lundsten_artikel

Vt kirkkoherra Julia Lundstén Dragsfjärdin kirkolla. 

Seurakuntakin on koronan vuoksi joutunut muuttamaan toimintaansa ja löytämään uusia tapoja tavata seurakuntalaiset. Syksyn aikana ei kuitenkaan ole ollut pakko vähentää toimintaa yhtä paljon kuin kevään poikkeustilan aikana. 

Nyt vuoden loppuun on peruttu kaikki Continue reading

Eva-Sjosten-_artikel

Eva Sjösten.

Tavaratalo Wahlsten löytyy Taalintehtaan torin laidalta. Tilavasta liikkeestä löytyvät melkein kaikki taloudessa tarvittavat tuotteet. Hyllyissä on leluja, sisustustarvikkeita, kankaita, vaatteita ja paljon muuta. Omistaja Eva Sjösten on hyvin yllättynyt ja iloinen saadessaan Vuoden Yrittäjä Kemiönsaarella 2020 -palkinnon.

Sjöstenin Continue reading