23.9.2018

Serieledarna KaaPo visade klass

Jonathan Forssman

Kylmä, harmaa ja sateinen syyssää Kaarinassa tahditti FC Bodan vaisuun peliin. Sarjajohtajalle KaaPolle voitto tarkoitti isoa askelta kohti kakkosta ensi kaudeksi, kun Piffen voitti sarjakakkosen FC Ålandin kotonaan.

Sarjajohtajat näyttivät heti alussa että revanssimielellä ollaan liikkeellä. Jo neljännellä minuutilla Niklas Kuusio teki 1-0. Vain muutama minuutti sen jälkeen Rami Ojanperä teki 2-0 ja 12 minuutilla Juho Salminen lisäsi johdon 3-0.

Vahvan KaaPo alun jälkeen FC Boda sai puolustuksen järjestykseen, ja tauolle mentiin 3-0 tilanteessa.

TOINEN puoliaika jatkui samoin nuotein, KaaPo piti palloa ja loi vaaralliset tilanteet. Bodalla oli vaikeata luoda mitään, kun Ahmed Majed hyökkäyspäässä jäi valitettavan yksin.

Ottelun 72 minuutilla ottelun pelaajaksi valittu Juho Salminen lisäsi vielä loppulukemiksi 4-0. Salminen oli koko ottelun aikana liikkeessä ja loi nopeudellaan harmaita hiuksia Bodan puolustuslinjalle.

Bodan ilonaiheena voidaan pitää nuoren Jonathan Forsmanin (kuvassa) nousu aloituskokonpanoon, ensimmäistä kertaa tällä kaudella kolmosessa.

YKSI ottelu on pelaamatta, ottelu TPK:ta vastaan joka pelataan 10.10. klo 19.15 Urheilupuiston Yläkentällä Turussa.

Share this in: